Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Hypo: Talouskasvu tarttuu työmarkkinoille – aktiivimalli osuu otolliseen aikaan

$
0
0

Talouskasvun jatkumisen paras puoli nähdään tänä vuonna työmarkkinoilla: työttömyys vähenee, työllisyys kasvaa, palkat kääntyvät nousuun ja ostovoima kasvaa. Hallituksella on jopa mahdollisuus yltää mahdottomana pidettyyn 72 prosentin työllisyysasteeseen – osin aktiivimallin ansiosta, kertoo Hypon reaktio -tiedote.

– Aktiivimallin myötä työllisyystilastot kohenevat todellisesti ja keinotekoisesti. Lakimuutos kaunistelee keinotekoisesti työttömyystilastoja, sillä vain yksi tunti töitä viikossa riittää luokittelemaan henkilön työttömästä työlliseksi. Valetyöllisten määrä tilastoissa voi moninkertaistua ja laskea näennäisesti työttömyyslukuja, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus muistuttaa.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus kertoi työttömyysasteen pysyneen joulukuussa kausitasoitettuna 8,4 prosentissa. Suomessa herkästi heiluva kausitasoittamaton työttömyysaste oli sattumalta myös tasan 8,4 prosenttia.

– Aktiivimallin yksi positiivisimpia puolia on onnekas ja oppikirjamainen ajoitus. Patistelu töihin onnistuu parhaiten, kun talous ja työmarkkinat vetävät eli juuri nyt. Joulukuun tiedot työmarkkinoilta kertovat työmarkkinoiden tilan toipuvan myönteisesti. Työttömyysaste ei välttämättä laske yhtä ripeästi, sillä työmarkkinoille palaa moni työnhakuun tuskastunut, Brotherus huomauttaa.

Artikkeli Hypo: Talouskasvu tarttuu työmarkkinoille – aktiivimalli osuu otolliseen aikaan julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles