Hope ry on valtakunnallinen, vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys, joka jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.
Pohjois-Savossa Hopella on tällä hetkellä autettavana 50 perhettä ja 130 lasta. Määrä kasvaa koko ajan. Runsaan 20 vapaaehtoistoimijan joukkoon tarvitaan lisää käsipareja hoitamaan varastoa, lajittelua ja yhteyksiä.
Yksityishenkilöiden lisäksi myös yritykset tukevat Hopen toimintaa. Maaliskuussa 50 vuotta täyttänyt Kuopion Talokeskus pyysi asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan muistamaan juhlijaa kukkien ja juhlapuheiden sijasta lahjoituksilla Hope Kuopio ry:n pankkitilille.
”Iloksemme voimme kertoa, että lahjoituksia kertyi 3000 euroa, mukaan lukien Talokeskuksen lahjoittaman 470 euroa”, kertoo toimitusjohtaja Allan Pulkkinen.
Hope Kuopio käyttää varat yrityksen toiveen mukaisesti vähävaraisten kuopiolaisten lapsiperheiden urheilu- ja liikuntaharrastusten tukemiseen.
Haastekampanja Hopen hyväksi
Lahjoitustilaisuudessa Hopen edustajat, vapaaehtoistoimijat Anne Niskanen ja Noora Kartaslammi kertoivat, että summalla maksetaan esimerkiksi lasten harrastamien jalkapallo-, jääkiekko- ja muiden liikuntalajien vuosimaksuja sekä ostetaan liikuntavälineitä.
”Kaikki hyväkuntoiset lahjoitukset ovat tervetulleita. Erityisen kova kysyntä on juuri liikunta- ja urheiluvälineistä, näin keväällä esimerkiksi lasten polkupyöristä, sekä elektroniikasta.”
Kuopion Talokeskus tarttui tähän ja lupasi toimittaa Hopelle kaikki yrityksessä ylimääräisiksi jääneet käyttökelpoiset kännykät ja tietokoneet, sekä taloyhtiöiden varastosiivouksista omistajattomiksi jääneet lasten polkupyörät, pulkat ja kelkat.
Lisäksi Kuopion Talokeskus ilmoitti käynnistävänsä haastekampanjan, jolla kerätään rahaa Hope Kuopiolle.
”Jokaisenhan on pantava paremmaksi kuin kilpailija”, naurahtaa Pulkkinen.
Artikkeli Kuopion Talokeskus avusti vähävaraisia lapsiperheitä julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.