Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Nordea haluaa taloyhtiölainat sääntelyn piiriin

$
0
0

Valtavassa kasvussa olevat taloyhtiölainat pitäisi Nordean mielestä ottaa tarkempaan kontrolliin, kirjoittaa Kauppalehti.

Velkaantumisen hillitsemiseen pyrkivä sääntely kohdistuu nyt asuntolainoihin, mutta taloyhtiölainat paisuvat ilman sääntelyä.

Nordean mukaan taloyhtiölainojen osuus velkamassasta on kasvanut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana.

Viime vuosina isot yhtiölainat ovat yleistyneet vauhdilla uudiskohteissa. Taloyhtiölainat ovat suosittuja, koska asunnon myyntihintaa saadaan painettua niiden avulla pienemmäksi. Taloyhtiölainasta saa monesti aluksi myös lyhennysvapaata.

Taloyhtiölainojen ongelmana on se, että mikäli asunnonomistaja ei pysty maksamaan taloyhtiölainansa lyhennyksiä, muiden osakkeiden on maksettava heidänkin osuutensa.

Nordea ehdottaa taloyhtiölainoille ylärajaa sekä rajoituksia lyhennysvapaisiin.  Taloyhtiölainan ylärajan voisi Nordean mukaan asettaa esimerkiksi 50 prosenttiin uuden asunnon hinnasta, kun nyt se voi olla jopa 80 prosenttia.

Toisena vaihtoehtona voisi olla eräänlainen yhtiölainan lyhennyspakko, eli yhtiölainaan ei saisi lyhennysvapaata ennen kuin yhtiölainan määrä asunnon hinnasta on lyhentynyt esimerkiksi 50 prosenttiin.

Lue alkuperäinen artikkeli Kauppalehdestä.

Artikkeli Nordea haluaa taloyhtiölainat sääntelyn piiriin julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles