Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Rakennusteollisuus haluaa oppilaitoksilta lisää tehokkuutta

$
0
0

Rakentamisen kasvun esteeksi on muodostunut pula etenkin työnjohdosta ja muista korkeakoulutetuista toimihenkilöistä. Rakennusalan AMK-tutkintojen määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, mutta se ei ole riittänyt paikkaamaan vajetta. Rakennusteollisuus RT:n tuoreen osaamisstrategian mukaan ratkaisu ei löydy vain koulutuksen aloituspaikkojen lisäämisestä, vaan ennen muuta rakennusalan eri koulutusasteiden välisen yhteistyön syventämisestä, korkeakoulujen työnjaon kehittämisestä ja koulutuksen läpäisyasteen parantamisesta.

Korkeasuhdanteen myötä rakennusyritysten kilpailu osaajista on yhä kovempaa. Työvoimapulan taustalla on 90-luvun lamassa alalta kadonnut sukupolvi, rakennusmestarikoulutuksen lakkauttaminen kymmenen vuoden ajaksi ja suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle. Vaatimukset muun muassa työnjohdon osaamiselle ovat kasvaneet jatkuvasti, kun tekninen kehitys ja säädökset muuttuvat vauhdilla ja hankkeet ovat aiempaa mittavampia ja monimutkaisempia.

– Koulutusta koskevat päätökset ovat hyvin kauaskantoisia. Kärsimme edelleen kaksikymmentä vuotta sitten tehdyistä linjauksista. Kokonaisvaltaisella osaamisstrategialla haluamme varmistaa, että alan koulutus vastaisi mahdollisimman hyvin tuleviin työelämän tarpeisiin, Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja Harri Kailasalo sanoo.

Korkeakoulutuksen määrää on lisätty rakennusalalla kuluneen vuosikymmenen aikana voimakkaasti. Koulutus on valtakunnallisesti hyvin kattavaa, mutta pirstaloitunutta ja eriytynyttä. Rakennusalaa koulutetaan kolmessa yliopistossa ja seitsemässätoista ammattikorkeakoulussa ympäri maan. Toisaalta rakentaminen keskittyy yhä enemmän seudullisiin kasvukeskuksiin.

– Alan opiskelupaikkojen määrän voidaan katsoa saavuttaneen lakipisteensä. Kyse on enemmän siitä, koulutetaanko oikeanlaisia osaajia, oikeassa paikassa ja kuinka nopeasti heidät saadaan työmarkkinoiden käyttöön, Rakennusteollisuus RT:n koulutus- ja työvoima-asioiden asiantuntija Lauri Pakkanen toteaa.

Lisää yhteistyötä

Alan korkeakoulujen pitää toimia yhteistyössä ja sopia työnjaosta, jolloin oppilaitokset voivat selkeämmin profiloitua. Rakennusteollisuus aikoo kutsua koolle rehtoritasoisen koordinaatioryhmän.

Koulutusasteiden  yhteistyöllä voidaan saada hyviä tuloksia. Rakennusalan ammattikorkeakouluihin tulevista opiskelijoista melkein puolet on suorittanut alan ammatillisen tutkinnon, jolloin yhteys koulutusasteiden välille olisi hyvä tehdä mahdollisimman saumattomaksi. Samoin eri taustaisille maahanmuuttajille on tärkeä luoda opintopolkuja.

– Yhteiskampusten ja uudenlaisten oppimisympäristöjen avulla voidaan lisätä koulutuksen imua ja tehoa. Tässä edelläkävijänä on Helsingin Myllypuroon suunnitteilla oleva Metropolian ja Stadin ammattiopiston kansainvälinen yhteiskampus, jonka idea tuli alun perin Rakennusteollisuudelta. Tampere3-hanke puolestaan kytkee korkea-asteen koulutuksen yhteen, ja Ouluun toivomme mallia, jossa olisi kaikki koulutusasteet samalla kampuksella.

Ammattikorkeakouluja Lauri Pakkanen pitää varsin tehokkaina, mutta aliresursoituina. Rakennusalan AMK-tutkinnon suorittaa neljän vuoden tavoiteajassa keskimäärin noin 60 prosenttia opiskelijoista. Valmistumista voisi nopeuttaa. Ammattikorkeakoulujen rahoituksen reaaliarvo on kutistunut yli viidenneksellä vuoden 2012 jälkeen. Rahoitukseen kaivataan uusia ratkaisuja sekä  enemmän yksityistä rahaa. Rakennusteollisuus on osaltaan miettimässä, miten ala voisi enemmän osallistua tutkimuksen lisäksi opetustyön rahoitukseen.

Artikkeli Rakennusteollisuus haluaa oppilaitoksilta lisää tehokkuutta julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles