Lucify Oy on toteuttanut kehitystyön alla olevan kokeellisen purkavan uusrakentamisen laskurin osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Kansalaisuuden kuilut ja kuplat -tutkimushanketta.
Asunto-osakeyhtiön purkavalla uusrakentamisella tarkoitetaan rakennushanketta, jossa yhtiön omistama vanha asuinrakennus puretaan kokonaan tai osittain ja tilalle rakennetaan sitä suurempi kerrosala ja enemmän huoneistoja. Alkaen alustavista keskusteluista, purkavan uusrakentamisen koko prosessi voi kestää jopa 6–10 vuotta. Putkiremontille vastaava aika noin noin 3–4 vuotta.
Laskurin avulla voit säädä yleiskäsityksen siitä, miten eri tekijät vaikuttavat purkavan uusrakentamisen kannattavuuteen ja millaisissa taloyhtiöissä purkava uusrakentaminen voi olla kannattavaa. Laskuri on tarkoitettu nimenomaan yleiskuvan luomiseen. Sitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi varsinaiseen hankesuunnitteluun.
Laskuri olettaa, että purkava uusrakentaminen toteutetaan siten, että asunto-osakeyhtiö ostaa tai lunastaa kaikkien osakkaiden huoneistot ja myy koko kiinteistön rakennusliikkeelle, joka purkaa sen kokonaan ja rakentaa tilalle uuden tai uusia kiinteistöjä. Projektin alussa rakennusliike myy tulevat huoneistot vanhoille osakkaille ja sijoittajille. Laskuri olettaa, että asunto-osakehtiö on omistustontilla. Huoneistot voivat olla joko asuntoja tai liiketiloja.
Laskuri laskee projektin kannattavuutta ensisijaisesti tälläisen rakennusliikkeennäkökulmasta. Voit kuitenkin tarkastella kannattavuutta myös nykyisten osakkaidentai uusia huoneistoja ostavien sijoittajien näkökulmista. Asunto-osakeyhtiön keskimääräisen osakkaan näkökulman saat käyttämällä “Osakas”-osiossa keskimääräisiä neliöhintoja ja huoneistokokoja.
Tutustu purkavan uusrakentamisen laskuriin
Artikkeli Purkavan uusrakentamisen laskurin avulla kannattavuus selville julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.