Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Lämmin alkutalvi säästi kiinteistöä ja niiden rahoja

$
0
0

Joulukuu ja tammikuun alku olivat lähes koko Suomessa harvinaisen lämpimiä. Tämä on säästänyt taloyhtiöille jopa tuhansia euroja sekä lumitöiden poisjääntinä että lämmityskustannuksissa.

Jo kattolumien puuttuminen on vähentänyt sekä rahanmenoa että taloyhtiöiden hallitusten, isännöitsijöiden ja huoltoyhtiöiden huolta asiasta. Lisää säästöä tulee siitä, että katot eivät ole toistaiseksi kuluneet ja rikkoutuneet lumenpudottajien käsittelyssä. Nollan kahta puolta sahanneet lämpötilat ovat tosin ajoittain vaatineet huomion kiinnittämistä liukkauden torjuntaan.

Koko vuosi 2013 oli selvästi tavanomaista lämpimämpi.
 – Lämmön tarve jäi 2013 kahdeksan prosenttia alle pitkäaikaisen keskiarvon, lähinnä lauhan loppuvuoden ansiosta, kertoo Suomen Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Kaikkiaan leuto alkutalvi säästää taloyhtiöille jopa tuhansia euroja, jotka talousarviossa oli varattu lämmitykseen ja talvikunnossapitoon. Toisaalta voidaan jättää perimättä ylimääräisiä vastikkeita, joita on saatettu käyttää viime talvina lumen pudotukseen ja kuljetukseen.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles