Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Hypon reaktio: Helle jatkuu taloudessakin

$
0
0

Helle jatkuu taloudessa ja säässä, vain rakentamisen luottamus luisuu, kertoo Hypo.

– Kuluttajien luottamus hiipui hieman heinäkuussa, mutta näkymät ovat yhä varsin valoisat. Hento hiipuminen huipulta oli odotettavaa ja vastaava kehitys on tapahtunut koko euroalueella ja USA:ssa. Kovin kasvu alkaa olla takana päin, mutta nousu on yhä kiitettävää. Suomessa kotitaloudet suhtautuvat luottavaisesti talousnäkymiin ja työmarkkinoihin. Vahvana pysynyt luottamus sinetöi positiivisten taloustietojen viikon: tiistaina työllisyysluvut olivat loistavat ja eilen keskuspankki vahvisti talouden varman suunnan – asuntovelallisten ei tarvitse huolestua korkojen noususta ennen ensi kesää, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus summaa.

Tilastokeskus kertoi kuluttajien luottamusindikaattorin olleen heinäkuussa 22,0. Pitkän ajan keskiarvo on 12,5. Samalla Elinkeinoelämän keskusliiton julkistamat yritysten luottamusmittarit ovat kaikilla toimialoilla pitkän aikavälin yläpuolella.

– Yritysten luottamusmittarit vahvistavat kuluttajien kokemaa kasvukuvaa: talous porskuttaa vahvassa vauhdissa, eikä kauppasodan uhka ahdista aurinkoisia vientiyrityksiä. Teollisuuden korkea luottamus ja paksut tilauskirjat kertovat kasvun kestävän kauppapolitiikan pienet pomput. Selvimmin sen sijaan notkahti rakennusyritysten tunnelmat – nykyinen rakennusbuumi hiipuukin hiljalleen kohti ensi vuotta mentäessä. Koko taloutta toimiala ei kuitenkaan käännä kaakkoon, kun kuluttajat ja vienti vetävät sopivasti toiseen suuntaan, Brotherus pohtii.

Artikkeli Hypon reaktio: Helle jatkuu taloudessakin julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles