Hyönteiset ovat tärkeä osa puutarhan elinvoimaisuutta. Ne ovat osa ravintoketjua, toimivat pölyttäjinä ja orgaanisen aineksen hajottajina sekä kasvinsyöjähyönteisten saalistajina. Lisäksi hyönteiset ovat oleellinen osa puutarhan biologista tuholaistorjuntaa.
– Ne ovat oleellinen osa luonnon ravintoketjua ja varmistavat muun muassa kasvien siementuotannon ja marjojen ja hedelmien pölyttymisen, toteaa Timo Taulavuori Puutarhaliitosta.
Kun tuhotaan liian aktiivisesti tuhohyönteisiä, menetetään usein myös puutarhan kannalta hyödyllistä elämää. Tämä on jo aiheuttanut monien pölyttäjien ja hyönteissyöjälintukantojen romahtamista. Jos torjuntaa tehdään, pitää silloin noudattaa tarkasti ohjeita ja torjua vain todelliseen tarpeeseen. Pienet lehtivioitukset esimerkiksi koristekasveissa kuuluvat normaaliin puutarhaan.
Kasvien kasvun kannalta haitallisia lajeja on huomattavasti vähäisempi määrä kuin hyödyllisiä.
– Havainnoimalla haitallisia toukkia ja kirvoja niitä voidaan poistaa käsin tai torjua vain paikallisesti. Esimerkiksi värikkäät liljakukot tai herukan äkämäsilmut on helppo kerätä pois ja hävittää esimerkiksi polttamalla, kertoo Taulavuori.
– Lintujen poikastuotanto vähenee, jos hyönteisravintoa ei ole tarjolla. Kun tuhotaan kirvat, samalla puutarhan leppäpirkkopopulaatio pienentyy, kertoo biologi Leena Luoto. Esimerkiksi muurahaisten hyödyllisyyttä puutarhoissa kasvien hyvinvoinnin kannalta ei ole huomattu.
Monet mieltävät pölyttäjiksikin vain kesymehiläiset ja kimalaiset, mutta esimerkiksi marjasadon turvaamisessa tärkeitä ovat myös villimehiläiset ja kukkakärpäset.
– Valitettavasti tietämys luonnon monimuotoisuudesta on hyvin ohutta. Se on johtanut siihen, että luonnon omista lainalaisuuksista, luonnon normaaleista ilmiöistä ja lajien keskinäisistä riippuvuuksista tiedetään yhä vähemmän, Luoto huomauttaa.
Hyönteishotellit ovat hyvä keino parantaa hyönteisten elinoloja, mutta pitäisi tietää myös, millaisia hyönteisiä sinne asettuu. Puutarhaan on hyvä myös jättää kantoja, kiviä ja mättäitä, jotka kaikki toimivat luonnon omina pesäpaikkoina hyönteisille. Jos erakkoampiaiset ja villimehiläiset eivät ole tuttuja, ne usein häädetään puutarhasta häiritsemästä.
Hyönteishotellin sijoittelulla voi vaikuttaa, millaisia lajeja siinä asustaa. Jos puutarhassa on nilviäisongelma, kiitäjäisten ja muiden kovakuoriaispetojen suosiminen vähentää nilviäisten määrää. Kiitäjäiset ja muut maan rajassa talvehtivat hyönteiset suosivat maan pinnalla olevaa hyönteishotellia.
Artikkeli Hyönteiset edistävät puutarhan monimuotoisuutta julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.