Salossa valmistui hämmästyttävä optista illuusiota hyödyntävä taideteos. Poliisiaseman seinään maalatun muraalin toteutti 3D-taiteestaan tunnettu hollantilaistaiteilija Leon Keer. Valtaisaa ihailua herättäneen teoksen valmistumista seurattiin innostuneena niin virkavallan kuin kaupunkilaisten toimesta. Teos valmistui viikon maalaustyön jälkeen osoitteessa Kirkkokatu 1.
Saloon saatiin myös toinen teos UPEA18-taidefestivaalin myötä, kun Fabio Petani maalasi Suurseudun Osuuskaupan omistuksessa olevan siilorakennuksen kolmelle julkisivulle ulottuvan näyttävän muraalin. ‘Methanol & Anemone Coronaria’ nimeä kantava teos valmistui vain kahdeksassa päivässä. Salo on ensimmäistä kertaa mukana UPEA18-taidefestivaalissa.
Poliisilaitoksen julkisivun teoksen toteuttamisessa ovat mukana Salon kaupunki, Senaattikiinteistöt, Tikkurila ja Pintaväri.
Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma UPEA tuo tänä vuonna julkista taidetta 12 suomalaiskaupunkiin 20 huipputaiteilijan voimin. UPEA18 kannustaa tutustumaan julkiseen taiteeseen ja osallistumaan siitä käytävään keskusteluun. Festivaalin teokset toteutetaan 1.‒30.9. Tapahtuman järjestää Upeart-taidekollektiivi.
Lue lisää UPEA18-taidefestivaalista
Artikkeli Salon poliisiaseman seinään valmistui huikea muraali julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.