Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Yhdyskuntajätteiden määrä ei ole kasvanut ja hyödyntäminen on korvannut kaatopaikkasijoittamisen

$
0
0

Vuonna 2017 yhdyskuntajätteiden kokonaismäärä oli 2 744 655 tonnia. Määrä on pysynyt samalla tasolla kuin muutamana edellisenä vuonna.

Yhdyskuntajätteiden sijoittamista kaatopaikoille on vähennetty voimakkaasti viime vuosina vallinneen suuntauksen mukaan. Vuonna 2017 enää noin prosentti yhdyskuntajätteestä sijoitettiin kaatopaikoille. Tilalle on tullut jätteiden hyödyntäminen: aiemmin kaatopaikalle sijoitetun jätteen hyödyntämisestä kilpailevat sekä energiantuotanto että materiaalina hyödyntäminen. Yhdyskuntajätteen energiana hyödyntäminen on ollut viime vuosina vallitsevin hyödyntämistapa.

Yhdyskuntajätteiden määrä käsittelytavoittain vuosina 2003–2017

Yhdyskuntajätteiden määrä käsittelytavoittain vuosina 2003–2017

Yhdyskuntajätteen käyttäminen polttoaineena taajamien kaukolämmön tuotannossa on vakiintunut ja sen rooli siinä on kasvanut. Energiahyödynnettyjen yhdyskuntajätteiden sisältämät eloperäiset jakeet hillitsevät myös kasvihuonekaasupäästöjä, mikäli niillä korvataan fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Erilliskerättyjen yhdyskuntajätteiden määrä kasvanut

Yhdyskuntajätteitä on päätynyt hieman aiempaa vähemmän materiaalikohtaiseen erilliskeräykseen ja sitä kautta kierrätykseen. Kuitenkin myös energiahyödyntämistä varten kerätään ja erotellaan muusta yhdyskuntajätteestä erilleen muovi, puu- ja paperi- sekä kartonkipitoisia sekajakeita. Jos lasketaan yhteen kierrättämistä sekä energiahyödyntämistä varten erilliskerätyt tai erotellut jätejakeet, niin sekajätteestä hyödynnettäväksi eroteltujen jätteiden määrä on kasvanut.

Vuonna 2017 yhdyskuntajätteistä hyödynnettiin noin 99 prosenttia, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Materiaalihyödyntämisen osuus laski 39 prosenttiin, mutta energiahyödyntämisen osuus kasvoi 60 prosenttiin. Erityisesti kuitupakkausten ja muun keräyskuidun materiaalihyödyntämisaste on korkea. Biojätteestä suuri osa kompostoidaan tai mädätetään, yhteensä noin 370000 tonnia. Mädätysjäännös käytetään maanparannusaineena tai viherrakentamisessa, kuten kompostimultakin.

Yhdyskuntajätteiden kokonaismäärä asukasta kohti vakiintunut

Yhdyskuntajätteiden määrän kasvu on viime vuosina tasaantunut, määrän vaihdellessa 2,7 ja 2,8 miljoonan tonnin välillä. Asukasta kohti laskettuna määrä on vakiintunut noin viiteensataan kiloon vuodessa. Vuonna 2017 suhde pieneni muutaman kilon edellisestä vuodesta, ollen 498 kiloa asukasta kohti.

Lähde: Jätetilasto – Yhdyskuntajätteet 2017, Tilastokeskus

Artikkeli Yhdyskuntajätteiden määrä ei ole kasvanut ja hyödyntäminen on korvannut kaatopaikkasijoittamisen julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles