Tekes on myöntänyt de minimis -avustusta Karves Energia & Valvonta Oy:lle Energiaisännöinti-konseptin kehittämiseen pilottihankkeen avulla. Tuki on osoitettu vuodelle 2013 ja on enintään 50 % hankkeen kokonaiskustannuksista.
Energiaisännöinti on tulevaisuutta
Karves Energia & Valvonta Oy:n kehittämä Energiaisännöinti voitti kesäkuussa 2012 Peloton Innovation Camp –ideakilpailun (www.peloton.me). Energiaisännöinnin ideana on koota yhteen ryhmäenergiahankkeisiin pk-yrityksiä samalta pienteollisuusalueelta. Yhteistyössä saavutettavat synergiaedut voivat kasvaa merkittäviksi ja toimintamalli on riskitön mukaan tuleville tahoille. Pilottihankkeessa yhteistyössä ovat Sitra ja Suomen ympäristökeskus (SYKE).
Tavoitteena markkinaehtoisesti toimiva malli
Pilottihanke on suunniteltu kaksivuotiseksi. Karveksen tavoitteena on tuoda vuonna 2015 markkinoille täysin markkinaehtoisesti toimiva ja pk-teollisuuden tarpeita vastaava ja nopeasti laajennettavissa oleva Energiaisännöinti –palvelu. Laskelmien mukaan Energiaisännöinnille sopivia pienteollisuusalueita on Suomessa noin 400. Vuosittainen säästöpotentiaali voi kasvaa merkittäväksi. Keskimäärin energiatehokkuustoimenpiteillä saadaan aikaan 10-20 % kustannussäästöt kohteesta riippuen.
Energiaisännöinnin ansainta perustuu syntyneisiin säästöihin ESCO-konseptin* mukaisesti. Yleensä katselmushankkeiden ongelmana on, että vain noin puolet havaitusta energiansäästöpotentiaalista toteutuu. Energiaisännöinti tähtää pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakkaan energiatehokkuuden parantamisessa, jolloin taloudellisesti kannattavia säästötoimenpiteitä ei jää tekemättä eikä kustannushyötyjä saamatta.
Mikä Energiaisännöinti?
Energiaselvitykset, energiansäästötoimenpiteet ja bioenergian sekä muiden uusiutuvien energialähteiden käytön suunnittelu ja toteutus voidaan toteuttaa yhteishankintana kustannustehokkaasti ja laadukkaasti. Tavoitteena on tarjota kaikki palvelut ilman alkuinvestointeja asiakasyrityksiltä. Palvelut sisältävät energiakatselmuksen tai –selvityksen, ehdotettujen toimeenpanojen toteutuksen sekä toteutuksen jälkeisen seurannan. Energiaisännöitsijä seuraa asiakkaan energiankäyttöä projektin jälkeen useamman vuoden ajan, varmistaen asiakkaan energiatehokkaan toiminnan. Energiaisännöinti on asiakkaalle riskitön vaihtoehto.