Fira ja OP-Pohjola toteuttavat yhteistyössä 76 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa Helsingin Rastilaan. Rastilan rakennushankkeessa Fira pilotoi uudenlaista yhteistyötapaa aliurakoitsijoidensa kanssa. Kolmesta asuinkerrostalosta koostuvan rakennushankkeen rahoittaa Pohjola Asuntorahasto I Ky. Rakennettavilla pienillä asunnoilla tahdotaan vastata pääkaupunkiseudun kasvavaan asuntokysyntään.
Rastilan metroaseman läheisyyteen Retkeilijänkadulle nousevien asuinkerrostalojen rakentaminen aloitetaan alkuvuonna 2014. Asunnot valmistuvat kesällä 2015. Rakennushankkeen arvo on noin 12 miljoonaa euroa.
– Pääkaupunkiseudulla on jatkuva pula hyvien yhteyksien äärellä olevista yksiöistä ja kaksioista. Rastilan rakennushankkeella tuomme osaltamme helpotusta tähän tilanteeseen, sanoo Firan asuntorakentamisen liiketoiminnasta vastaava Henry Salo.
– Rastilaan rakennettavien asuntojen keskikoko on noin 37 neliömetriä. Tämän kokoluokan asunnoille on myös tulevaisuudessa yhä enemmän kysyntää, kertoo Antero Tenhunen Pohjola Asuntorahasto I Ky:stä.
Fira haluaa ratkaista tulevaisuudessa asumiseen liittyviä yhteiskunnallisia haasteita laajentumalla tämän kohteen myötä asuntokehittäjäksi ja -rakentajaksi.
– Tämä tarkoittaa muun muassa uudenlaista asumisen ja palveluiden yhdistämistä sekä käyttäjälähtöistä suunnittelua, Salo kuvailee.
Uudenlaiset toimintatavat takaavat onnistuneen lopputuloksen
– Pilotoimme rakennushankkeessa aliurakoitsijoiden ja suunnittelijoiden kanssa uudenlaista toimintatapaa, allianssimallia, Salo kertoo.
Allianssimallissa sekä päätoteuttaja, suunnittelijat että valitut aliurakoitsijat sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin ja yhteiseen kaupalliseen malliin. Uuden yhteistyöpainotteisen mallin avulla pyritään parantamaan rakentamisen laatua. Lisäksi hankkeen tilaaja on vahvasti mukana suunnittelussa, mikä takaa sen, että eri osapuolten välinen viestintä on läpinäkyvää ja tehokasta.
– Yhteistyö Firan kanssa on ollut hyvin tiivistä. Asuntojen rahoittajana ja pitkäaikaisena omistajana olemme myös aktiivisesti mukana vaikuttamassa toteutettaviin ratkaisuihin. Toivomme tämän rakennushankkeen synnyttävän vahvaa molemminpuolista luottamusta, joka parhaimmillaan mahdollistaa pitkäaikaisen yhteistyökumppanuuden asuntorakentamisen saralla, Antero Tenhunen Pohjola Asuntorahasto I Ky:stä toteaa.