Konalan länsireunan 1960-luvun kerrostalokortteleiden aluekartoitus ja korjaustapaohjeet on julkaistu kaupungin verkkosivuilla ja kaupunkisuunnitteluviraston julkaisusarjassa. Ohjeet helpottavat kohdealueen asuinrakennusten ja pihojen tulevia korjauksia sekä alueen kehittämistä alkuperäisiä suunnitteluperiaatteita kunnioittaen. Korjaustapaohjeita voi soveltaa myös muiden saman aikakauden rakennusten korjaamiseen.
Korjaustapaohjeet koskevat Konalantien länsipuolella sijaitsevaa viehättävää 1960-luvun kerrostaloaluetta, joka on merkittävä yhtenäisenä säilyneen ja aikakautta hyvin edustavan arkkitehtuurinsa ja vehreän ympäristönsä vuoksi. Alueen ensimmäiset pistetalot valmistuivat vuonna 1959 osoitteeseen Aittatie 13.
Ohjeissa esitellään suositeltavat korjaustavat asuinrakennusten ulkovaipan, porrashuoneiden ja piha-alueiden sekä niihin liittyvien rakennelmien ja pintojen korjaamiselle. Myös jälkiasennushissien sijoitteluun annetaan suosituksia. Ohjeilla halutaan myös nostaa asukkaiden, isännöitsijöiden ja korjausten suunnittelijoiden tietoutta alueen arvoista.
Onnistuneen korjausrakentamisen lähtökohtia ovat hankesuunnitteluvaiheessa suoritettavat kattavat kuntotutkimukset ja taustatutkimukset, joiden perusteella voidaan valita soveliaat korjaustavat. Tärkeää on myös rakennusten alkuperäisen ilmeen kunnioittaminen.
Arkkitehti Päivi Hellman ja maisema-arkkitehti Pia-Liisa Orrenmaa rakennusvalvontavirastosta ovat laatineet Konalan länsireunan aluekartoituksen ja korjaustapaohjeet. He ovat tehneet korjaustapaohjeet yhdessä myös Keski-Vuosaareen, Pohjois-Haagaan ja Malminkartanoon.
Konalan korjaustapaohjeet esitellään asukkaille 8.4.2014
Painettuja ohjeita jaetaan asukkaille niiden esittelytilaisuudessa 8.4.2014 kello 17.30–19.30 Konalan kirkossa osoitteessa Kyntäjäntie 4. Esittelytilaisuudessa keskustellaan myös asemakaavaluonnoksesta, joka koskee täydennysrakentamista osoitteissa Aittatie 13,14 ja 16.
Julkaisun voi noutaa myös rakennusvalvonnan palvelupiste Tellingistä, joka on osoitteessa Siltasaarenkatu 13, 6. kerros. Ohjeisiin voi tutustua verkkosivuilla osoitteessa: http://www.hel.fi/hel2/ksv/julkaisut/julk_2013-4.pdf.