Juuri tuloksensa julkistanut VAV Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Teija Ojankosken vetämä lähiremonttien vauhdittamista pohtinut työryhmä on jälleen yksi komitea, joka yrittää hoitaa kuumetta hieronnalla, vaikka pitäisi puuttua lämmönnousun syihin. Toimikunnan esittämä valtion lainatakausjärjestelmä voi olla kyllä yksi elementti vauhditettaessa lähiöremontteja. Sitä paljon tärkeämpää olisi kuitenkin vaikuttaa siihen, miten remontteja yleensä tehdään.
Esimerkiksi putkiremonteissa, jotka ovat kaiken lähiöremontoinnin ytimessä, hassataan yhä itsepäisesti rahaa hukkaan, vaikka ne voitaisiin tehdä merkittävästi halvemmalla. Se, että putkiremontti saa maksaa esimerkiksi pääkaupunkiseudulla 700–800 euroa neliöltä, otetaan ikään kuin annettuna tosiasiana. Kuitenkin esimerkiksi Espoon Tapiolassa on juuri valmistunut tiukasti valvotuissa olosuhteissa arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemassa talossa putkiremontti, jonka hinnaksi tuli vain 344 euroa neliöltä.
Espoossa toteutetun putkiremontin edullisuuden salaisuus on yksinkertaisesti tehdasvalmisteiset putkistomoduulit, joissa uudet putket tuotiin kerroksesta toiseen ja sieltä huoneistoihin. Loppuremontti rakennettiin tämän ratkaisun ympärille. Eikä asukkaiden tarvinnut muuttaa talosta vain noin neljä kuukautta kestäneen remontin aikana minnekään. Kun putkiremontista säästyi rahaa, säästö voidaan ohjata tarvittaessa muuhun remontointiin.
Sama logiikka pätee esimerkiksi 1960- ja 1970-rakennetuissa taloissa. Jos putkiremontit tehdään niissäkin taloudellisesti, rahaa säästyy muuhun remontointiin. On järjetöntä, että rekalla paikalle kuljetetuista elementeistä rakennetut lähiötalot hakataan putkien vuoksi ensin pirstaleiksi ja kootaan sitten uudestaan, kun putket voidaan uusia paljon edullisemmin ja paljon paremmin lopputuloksin nykyaikaisella menetelmällä.
Sen sijaan, että Ojakosken työryhmä pohti sitä, miten rahaa saadaan lähiöremonteissa haaskatuksi, se olisi voinut keskittyä siihen, miten niiden tehokkuutta saadaan nostetuksi. Putkiremonttien osalta keinot ovat jo olemassa. Olisi toivottavaa, että asuntoministeri Viitanen laittaisi työryhmän pohtimaan lähiöremontteja myös tältä kantilta.