Kuntaliitto pitää hallituksen päätöstä käynnistää asuntopoliittinen uudistus tervetulleena. Liitto korostaa, että kunnat ovat keskeisessä asemassa, kun lupauksia lisääntyvästä asuntotuotannosta lunastetaan. Kuntien vuokrataloyhtiöitä on kohdeltava vähintäänkin tasavertaisesti muiden yleishyödyllisten toimijoiden kanssa.
Kuntaliitto pitää hallituksen päätöstä käynnistää asuntopoliittinen uudistus tervetulleena. Liitto korostaa, että kunnat ovat keskeisessä asemassa, kun lupauksia lisääntyvästä asuntotuotannosta lunastetaan.
Linjauksissa on pyritty laajasti pohtimaan keinoja kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisäämiseksi erityisesti Helsingin seudulla.
– On hyvä, että hallitus pyrkii saamaan muita yleishyödyllisiä toimijoita mukaan kantamaan vastuuta kohtuuhintaisesta asuntotuotannosta, Kuntaliiton alueet ja yhdyskunnat –yksikön johtaja Leena Karessuo toteaa. Kuntaliitto odottaa kuitenkin, että kuntien pitkäjänteinen ja johdonmukainen sitoutuminen kohtuuhintaiseen asuntorakentamiseen tunnistetaan myös tukijärjestelmiä kehitettäessä.
– Kunnat ovat kantaneet vastuuta kohtuuhintaisesta asuntotuotannosta kaikkina niinäkin vuosina, kun muiden yleishyödyllisten toimijoiden tuotanto on ollut erittäin vähäistä tai jopa olematonta, Karessuo muistuttaa.
Kuntien vuokrataloyhtiöille tasapuolinen kohtelu
Kuntaliiton mielestä kuntien toimintaedellytysten turvaaminen tulisi olla valtion ensisijainen huoli.
– Kuntien vuokrataloyhtiöitä on kohdeltava vähintäänkin tasavertaisesti muiden yleishyödyllisten toimijoiden kanssa, Karessuo sanoo.
Helsingin seudulla on pääkaupunkiseudun suurten kunnallisten toimijoiden lisäksi monia pieniä ja keskisuuria kunnallisia vuokrataloyhtiöitä. Monet seudun kunnalliset yhtiöt kamppailevat taloudellisten vaikeuksien kanssa ja senkin vuoksi valtion vastaantuloa tarvitaan.
Käynnistysavustusta myös Helsingin seudun ulkopuolelle
Kuntaliiton mielestä linjaukset sisältävät monia tärkeitä avauksia, kuten merkittävästi markkinakorkoja suurempien aravakorkojen alennuksen, määräaikaiset korkotukiehtojen parannukset ja käynnistysavustuksen.
– Helsingin seudun lisäksi käynnistysavusta olisi ollut perusteltua ainakin jossain laajuudessa käyttää myös muilla kasvavilla kaupunkiseuduilla, Karessuo painottaa.
– Kuntien kannalta tervetulleita ovat myös erityisryhmien investointiavustusten sekä hissi- ja korjausavustusten myöntämisvaltuuksien korotukset.
Kuntaliitto ottaisi tässä yhteydessä tarkasteluun myös erityisryhmien asumista koskevat, koko ajan lisääntyvät vaatimukset. Ne ovat taloudellisesti pitkällä aikavälillä investointiavustuksia huomattavasti merkittävämpiä.
Tervetullut infra-avustuksen lisäys voisi olla isompi
Norminpurkuun kiinnitetään aivan oikein huomiota. Kunnilta vaaditaan kaavoituksen normien kustannusvaikutusten arviointia. Vähintäänkin samanlaista arviointia liittyen norminantoon olisi edellytettävä valtiolta.
Kuntaliitto pitää infra-avustusta tervetulleena, mutta avustus on kovin pieni verrattuna siihen suureen taloudelliseen vastuuseen, jota tavoiteltu tonttituotanto kunnilta edellyttää palvelujen ja infran osalta.
Poikkeamispäätösten toimivallan siirtoa koskevan kokeilulain säätäminen pysyväksi on Kuntaliiton mielestä oikeansuuntainen ratkaisu. Kuntien poikkeamistoimivaltaa tulisi muutoinkin laajentaa. Vuokravalvonnan siirto kunnilta ARA:lle on oikea toimenpide.
Tässä yhteydessä on turvattava myös Kuntarahoitus Oyj:n toimintaedellytykset niin, ettei niiden laaja vastuu asuntokohteiden rahoituksesta vaaranna kuntien muun kasvavan rahoitustarpeen hoitamista.