Putkiremontteihin erikoistunut Fira Palvelut on tuonut uusia urakka- ja toimintamalleja putkiremonttien toteuttamiseen. Tälläkin hetkellä yritys on käynnistämässä uudenlaisia putkiremonttihankkeita jo päättyneiden hankkeiden lisäksi. Uusien toimintamallien avulla Fira Palvelut haluaa tehdä putkiremonteista hyvän palvelukokemuksen taloyhtiöille ja remontoitavien kotien asukkaille.
Uudenlaiset toimintamallit, kuten projektijohtourakointi, allianssimalli sekä Verstas-malli parantavat putkiremonttien laatua ja lisäävät niiden läpinäkyvyyttä. Näiden toimintamallien ansiosta asiakkaat saavat äänensä kuuluviin, ja kaikki osapuolet pysyvät ajan tasalla hankkeen eri vaiheista, kustannuksista ja aikataulusta.
“Rakennusalalla on huono maine: aikataulut pettävät, budjetit paukkuvat ja laatukin on mitä sattuu. Alan toimijat ovat kuitenkin osaavia ja koulutettuja, joten yhtenä syynä ovat vanhanaikaiset toimintamallit. Me haluamme muuttaa käytäntöjä ja osoittaa, että putkiremontin ei tarvitse olla hermoja raastava kokemus. Tämä on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, sillä maamme asuntokanta on vanhaa ja entistä useampi rakennus joutuu lähivuosina putkiremontin eteen”, toteaa Fira Palveluiden toimitusjohtaja Sami Kokkonen.
Tänä vuonna Fira Palvelut on käynnistämässä As Oy Satorinteessä Vantaalla 66 asuntoa koskevaa osittaista putkiremonttihanketta, jossa hyödynnetään Fira-konsernissa kehitettyä Verstas-mallia. Verstas-mallissa kaikki hankeosapuolet suunnittelijoista toteuttajiin ja tilaajan edustajiin kytketään heti alkuvaiheessa yhteen suunnittelemaan ratkaisuja hankkeen parhaaksi. Tällä yhdessä tilassa tapahtuvalla Verstas-työskentelyllä varmistetaan se, että kaikki tietävät, mitä milloinkin tapahtuu, ja että tilaajan tavoitteet ja vaatimukset myös toteutuvat käytännössä.
Lisäksi Fira Palvelut käynnistää As Oy Porthaninkatu 13:ssa putkiremonttihankkeen, joka koskee 51 asuntoa. Projektissa hyödynnetään tuotantoallianssimallia, jossa taloudelliset riskit ja voitot jaetaan yhdessä hankekumppanien kesken. Tilaajan suuntaan hinta on kiinteä. Tuotantoallianssimallissa hankekumppanien keskinäinen sitoutuminen on pidempiaikaista, jolloin aiemmista hankkeista saadut opit ovat hyödyksi myös tulevissa hankkeissa.
Viime vuonna As Oy Josafatinkatu 9:ssä valmistui Fira Palvelujen projektijohtourakkana toteuttama 63 asunnon putkiremontti, josta saadut kokemukset olivat erittäin myönteisiä. 60 vuotta vanhassa talossa putkiremontti tehtiin viime hetkellä, sillä rakennuksessa oli jo ollut vesivuotoja.
“Onneksi valitsimme urakoitsijaksi Fira Palvelut. Vanhassa talossa oli omat kommervenkkinsä, sillä vesiputket sijaitsivat ilmastointihormien takana. Kaikenlaista olisi voinut mennä pieleen, mutta putkiremontti valmistui tismalleen sinä päivänä kuin oli sovittu, asukaspalautteen keskiarvo oli 4,5 (1–5) ja budjetti alitettiin. Urakkasopimuksemme mukaisesti budjetin alitussumma jaettiin puoliksi urakoitsijan ja taloyhtiön kesken. Koko projektin ajan näkyi, että kaikilla oli yhteinen intressi saada projekti sovitusti maaliin asti”, kertoo asuntoyhtiö Josafatinkatu 9:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Nuolioja.
“Taloyhtiön hallituksella on lakiin kirjoitettu velvollisuus pitää taloyhtiön omaisuudesta huolta. Nyt kun urakka on jo päätöksessä, vaivanpalkka näkyy asuntojen hinnassa, myymisen helpottumisena sekä pienentyneinä vesi- ja vakuutusmaksuina. Ja toki myös asumisen laadun parantumisena. Moni käytti tilaisuuden hyväkseen ja teki kylpyhuoneesta ja keittiöstä mieleisensä”, Nuolioja toteaa.