Erityisesti asuntokorjaaminen ja toimitilojen hankekehitys- ja muutosprojektit vauhdittivat Suomen johtavan korjausrakentajan Constin kasvua vuonna 2013. Liikevaihtomme, operatiivinen tuloksemme ja tilauskantamme kasvoivat tavoitteiden mukaisesti, vt. toimitusjohtaja Marko Holopainen kertoo.
Consti Yhtiöille kertyi liikevaihtoa vuonna 2013 yli 171 miljoonaa euroa, jossa on lisäystä runsaat 20 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Operatiivinen tulos (EBITDA) oli noin 6,5 miljoonaa euroa, joka on 53 prosenttia edellisvuotista suurempi. Tilauksia Constilla oli vuoden lopussa noin 120 miljoonan euron arvosta, joka vastaa noin kahdeksan kuukauden työkantaa.
– Olemme tyytyväisiä vahvaan kasvuun liikevaihdossa ja operatiivisessa tuloksessa. Lisäsimme vuoden aikana myös markkinaosuuttamme, sillä korjausrakentamisen kokonaismarkkina kasvoi Suomessa muutaman prosentin vauhtia. Constin omavaraisuus on hyvällä tasolla, yli 28 prosenttia, vt. toimitusjohtaja Marko Holopainen toteaa.
Asuntokorjaaminen ja toimitilojen muutoshankkeet vetureina – palvelujen rooli kasvaa
Consti toteutti viime vuonna enemmän asuntokorjauksia kuin yksikään toinen rakennusliike Suomessa. Korjausratkaisuilta odotetaan entistä enemmän monipuolisuutta ja käyttäjälähtöisyyttä.
– Asuntokorjaamisessa kysyntä jatkaa tasaista kasvua myös tänä vuonna tai se jopa kiihtyy ARA:n korjausavustusten siivittämänä. Asiakkaita kiinnostavat laatua tuovat ratkaisut, kuten nopea Consti Ideal -kylpyhuonekonsepti, kokonaisvastuu-urakointi, julkisivujen ja pihojen yhteisurakointi sekä erilaiset huoltopalvelut. Pyrimme palvelemaan hyvin ja saamaan korjaushankkeista pitkäaikaisia asiakkuuksia, Marko Holopainen kertoo.
– Toimitilamarkkinoilla tärkeitä kasvualueita ovat hankekehitys- ja käyttötarkoituksen muutosprojektit, hän jatkaa.
Työpaikat lisääntyivät varsinkin huoltokorjauksissa
– Viime vuoden aikana myös henkilöstömäärämme kasvoi huomattavasti. Työllistämme jo lähes 800 ammattilaista sekä joukon hyvin valittuja yhteistyökumppaneita. Suuri osa rekrytoinneistamme tehtiin erilaisiin huoltokorjaustehtäviin ja uusia paikkoja avautuu koko ajan, Marko Holopainen kertoo.