VVO lähetti maaliskuussa tarjouspyynnön 20 rakennusliikkeelle vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen toteuttamisesta sadalla miljoonalla eurolla. Tarjouspyyntöön vastasivat useat rakennusliikkeet, joista kahden kanssa neuvottelut jatkuvat.
Tarjouspyynnössä edellytettiin, että valtaosan asunnoista tuli sijaita Helsingissä ja Espoossa. Tarjottavan kokonaisuuden tuli muodostua kokonaisista kerrostaloista tai niiden merkittävistä osista.
- Tavoitteenamme on vaikuttaa vuokra-asuntotarjonnan määrään erityisesti pääkaupunkiseudulla. Tämäntyyppinen suuri rakennusurakka myös työllistäisi alkaessaan merkittävästi. Saimme kahdelta rakennusliikkeeltä tarjoukset, joiden osalta etenemme jatkoneuvotteluihin. Lisäksi neuvottelemme yksittäisistä kohteista muutamien muiden rakennusliikkeiden kanssa, toimitusjohtaja Jani Nieminen sanoo.
- Tarjouspyyntökierros osoittaa lisäksi, että pääkaupunkiseudulla on tonttipula pullonkaulana ja rakentamishankkeita tarjottiin laajasti tarjouspyynnön ulkopuolisilta alueilta. Niukan tonttivarannon vuoksi osa rakennusliikkeistä näyttää mieluummin odottavan talouden käännettä ja kysynnän kasvua omistusasumisessa, Nieminen lisää.
VVO:n vuosittainen tavoite on toteuttaa noin tuhat uutta vuokra-asuntoa. Laajamittainen toiminta edellyttää myös toteutukselle uusia innovatiivisia tapoja, kuten nyt toteutettu tarjouskilpailu. VVO aikoo käynnistää tarjouspyyntöön liittyvän vuokratuotannon rakennuttamisen heti, kun neuvotteluissa on päästy sopimukseen. Vuonna 2013 yhtiö investoi vuokra-asuntoihin yli 220 miljoonaa euroa.