Tuoreen IRO Researchin tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät tulipaloja kodin suurimpana turvallisuusriskinä. Rakennustuoteteollisuus RTT:n johtaja Antti Koponen sekä KK-palokonsultti Oy:n johtava asiantuntija Esko Mikkola arvioivat, että suomalaisilla on syytäkin olla huolissaan: he epäilevät, että vuonna 1997 palomääräyksiin määritellyt palokuormaryhmät eivät ole pysyneet rakentamisessa tapahtuneiden muutosten perässä. Jos näkemys pitää paikkaansa, eikä palokuormia päivitetä, vaikeat tulipalot ja niistä johtuvat palovahingot saattavat lisääntyä lähitulevaisuudessa.
Parocin IRO Researchilla teettämän tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista pitää tulipaloja kaikkein suurimpana kodin turvallisuusriskinä (37 %). Parocin Taloustutkimuksella² toteuttama tutkimus puolestaan osoittaa, että rakennusalan ammattilaiset kokevat tilanteen eri tavoin: arkkitehdeistä, rakennesuunnittelijoista ja rakennuttajista koostuva vastaajajoukko on voittopuolisesti sitä mieltä, että palokuormat huomioidaan rakennusten suunnitteluvaiheessa yhä riittävästi (79 %). Palokuormat ovat rakentamisen paloturvallisuuden keskeisimpiä tekijöitä.
Palokuormalla tarkoitetaan kokonaislämpömäärää, joka vapautuu, kun aine palaa täydellisesti. Jos kiinteistössä on paljon palavia rakenteita ja irtaimistoa eli palokuorma on suuri, se synnyttää tulipalotilanteessa vakavamman tulipalon kuin pieni palokuorma. Tämä vaikeuttaa palotilanteessa ihmisten pelastautumista ja pelastustyötä. Lisäksi rakennuksen rakenteet joutuvat kovemmalle koetukselle ja romahdusvaara kasvaa, koska palo kestää pidempään sekä lämpötilat ovat korkeampia.
Rakentamisen ja kulutustottumusten muuttuminen ovat kasvattaneet palokuormia
- Rakenne- ja tilaratkaisut sekä käytetyt materiaalit ovat nykyään erilaisia, minkä lisäksi energiatehokkuusvaatimukset ovat asettaneet rakentamiselle uudenlaisia haasteita. Lisäksi irtaimiston määrä on kasvanut kodeissa, kun ihmisillä on aiempaa enemmän tavaraa sekä herkästi palavaa kodintekniikkaa, kuten isoja televisioita, pelikonsoleita ja tietokoneita, Parocin kehityspäällikkö Susanna Tykkä-Vedder toteaa.
Vuoden 2011 rakennusten paloturvallisuutta koskevia määräyksiä ja ohjeita laatimassa olleen Esko Mikkolan mukaan nykyisissä määräyksissä tulisi määritellä täsmällisemmin, mitä palokuormaan lasketaan.
- Uusissa rakennusmääräyksissä tulisi ainakin täsmentää, miten kantavien rakenteiden ja lämmöneristeiden sisältämä palokuorma huomioidaan. Lisäksi voisi tutkia irtaimiston ja kiinteän palokuorman erottamista toisistaan, Mikkola esittää.