Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Oikeudettomat urakoinnit suurin huoli

$
0
0

Viime päivinä on uutisoitu virheellisten sähköasennusten yleistymisestä maassamme. Sähköasennuksia tekeviä yrityksiä – urakoitsijoita – edustavan Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n toimitusjohtaja Olli-Heikki Kyllönen näkee ongelman suurimmaksi syyksi sen, että etenkin pienkohteissa asennuksia annetaan tehtäväksi sellaisille tahoille, joilla ei ole urakointioikeuksia.

- Suuri enemmistö sähkö- ja teleurakoitsijoista hoitaa työnsä hyvin, huomauttaa Kyllönen. Hänen mukaansa asiakkaiden tulisi varmistaa laadukas toteutus tilaamalla työt hyvämaineisilta vakiintuneilta yrityksiltä.

- Yleinen virhe on ajatella, että jos jollakin on asentajakoulutus, niin hänellä on sitten myös urakointipätevyys.  Etenkin pientalotyömailla ja pienissä remonteissa sähkötyöt joskus kustannussyistä tilataan toimijoilta, joiden osaaminen ja työmoraali eivät ole riittäviä. Monesti kyseessä on jopa pakollisten pätevyyksien puute ja siten oikeudeton urakointi, Kyllönen sanoo. 

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylläpitämästä urakoitsijarekisteristä löytyvät kaikki ne yritykset ja henkilöt, joilla on oikeus tehdä sähkötöitä Suomessa.

STUL suosittelee kuluttajia hakemaan sähkötöille tekijä www.urakoitsija.fi  tai www.sähkötreffit.fi -rekistereistä, joissa on liiton jäsenten yhteystiedot.

- Mikään liitto ei voi väittää, että sen jäsenyys on sataprosenttisesti laadukkaan tekemisen tae. Mutta jäsenyyttä haettaessa on STUL:n jäsenyritysten taustat selvitetty ja ne moitteettomiksi havaittu ennen jäsenyyden myöntämistä, sanoo järjestöpäällikkö Toivo Lötjönen.

Sähköasennustarvikkeiden lisääntyvä tarjonta suoraan kuluttajille ei ainakaan paranna sähköturvallisuutta, sillä sinänsä laadukas sähkötarvike väärin tai väärään paikkaa asennettuna on turvallisuusriski. Siksi Lötjönen suosittaakin hankkimaan myös sähkötarvikkeet asennettuna alan vakiintuneilta toimijoilta.

STUL:n tekninen johtaja Esa Tiainen toteaa, että nyt esiin nostettu Tukesin varmennustarkastuksia koskeva selvitys tehtiin ensimmäistä kertaa 18 vuoteen.

- Vuosittaiset varmennustarkastusmäärät – noin 5 000 varmennustarkastusta per vuosi - ovat olleet aika tavalla vakio. Varmennustarkastuksissa havaittujen virheiden määrissä ei viime vuosina ole ollut merkittäviä muutoksia. Kun nyt on uutisoitu sähköasennusten turvallisuustason merkittävästä laskusta, toistan, että meidän huolemme STUL:ssa ovat oikeudettomat urakoinnit, joita ei käytännössä valvo kukaan, sanoo Tiainen.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles