Eilen päättynyt Kevätmessukokonaisuus: Kevätpuutarha, OmaMökki, Oma Koti ja Sisusta! houkutteli neljän päivän aikana Helsingin Messukeskukseen reilut 58 000 puutarhasta, rakentamisesta, remontoimisesta, sisustamisesta ja vapaa-ajan asumisesta kiinnostunutta. Tuotteita ja palveluja esitteli 652 näytteilleasettajaa.
Suunnitteluhortonomi Tanja Niemisen mukaan puutarha on monelle paikka, josta haetaan elämyksiä ja onnellisuutta.
– Raataminen ei ole trendikästä. Puutarhassa halutaan nautiskella, juhlia tai vaikkapa joogata. Myös puutarhan käsite on muuttunut: joillekin se on parveke, piha tai keittiöpuutarha, toiset viihtyvät julkisissa puistoissa.
Kevätpuutarha-messujen mallipuutarhat esittelivät puutarhatyylejä eri puolilta maailmaa. Paikalla käyneet toimittajat äänestivät suosikikseen PihaSi Oy:n toteuttaman japanilaisen puutarhan.
Puutarhaharrastus tutkitusti kasvussa
Puutarhaliitto ry:n julkistaman mukaan puutarhahankintoihin käytettiin 2012 keskimäärin 338 euroa ostavaa taloutta kohden, viisi prosenttia enemmän kuin 2011.
Tutkimuksen mukaan 43 % yli 18-vuotiaista suomalaisista on kiinnostunut puutarhanhoidosta. Innokkaimpia harrastajia ovat naiset, taajamissa ja omakotitaloissa asuvat. Kiinnostus kasvaa iän myötä ja on vilkkainta eläkeiässä. Puutarhaharrastuksen kasvu näkyy edelleen voimistuvana parveke- ja omatarveviljelyn lisääntymisenä.
Home- ja energia-asiat puheenaiheina
Suomen Omakotiliiton seminaarissa ympäristöministeriön yli-insinööri Maarit Haakana puhui energiatodistuksesta ja yli-insinööri Jyrki Kauppinen korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimuksista. Lisäksi esillä olivat omakotitalon sähköinen huoltokirja ja kotitalousvähennys.
Valtakunnallinen Hometalkoot-roadshow tarjosi ajankohtaista tietoa kosteus- ja homeongelmien ennaltaehkäisyyn ja tunnistamiseen. Esillä olivat mm. omakotitalojen riskialttiit rakenteet, kuntotarkastus ja työmaan kosteuden hallinta.
Palkintoja ja tunnustuksia
Vaasalaiset Marita Risku ja Lars-Ole Barkar saivat ensimmäisen kerran luovutetun Vuoden Avoin Puutarha -tunnustuspalkinnon. Tunnustuksen luovuttaa Puutarhaliitto, joka haluaa tukea suomalaista puutarhakulttuuria ja puutarhaharrastusta sekä edistää puutarhamatkailua.
Vuoden Mökkiläinen viihtyy Kouvolassa
Työ- ja elinkeinoministeriön Saaristoasiain neuvottelukunta ja Suomen Messut valitsivat Kouvolan kaupungin ehdotuksesta Vuoden 2013 Mökkiläiseksi rakennusinsinööri Jouko Taskisen Vantaalta. Tunnustus myönnettiin Taskiselle pitkäaikaisen aktiivisen valtakunnallisen ja paikallisen mökkiläistoiminnan perusteella.