Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Isännöintiala tarvitsee satoja uusia osaajia vuosittain

$
0
0

Irtisanomiset ruuhkauttivat median, mutta isännöintialalla suuri on tarve uusille osaajille, sillä noin puolet nykyisistä isännöitsijöistä jää eläkkeelle 10 vuoden sisällä.

Työnhakijat eivät vielä ole löytäneet isännöintialaa, sillä monissa alan yrityksissä kamppaillaan rekrytointihaasteiden kanssa. Isännöintiyrityksille tehdyn talousbarometrin (2014) mukaan vain 12 % isännöintiyrityksistä oli sitä mieltä, että pätevää työvoimaa on hyvin saatavilla. Alle kolmannes kyselyn vastaajista katsoi isännöinnin olevan alana tunnettu.* Isännöintiala työllistää Suomessa noin 5000 ammattilaista, joista suunnilleen 2500 on isännöitsijöitä.

Helpottaakseen osaavan työvoiman löytymistä isännöintialalle Suomen Isännöintiliitto avasi syyskuussa 2014 uuden palvelun. Isännöintialalle.fi -palvelu tarjoaa ratkaisun isännöintiyritysten kokemiin työvoimahaasteisiin ja toimii jatkossa isännöintialan työnantajien ja työnhakijoiden kohtaamispaikkana.

- Palvelun avulla Isännöintiliitto haluaa auttaa jäsenyrityksiään innostamaan parhaat osaajat alalle, kertoo toimitusjohtaja Tero Heikkilä Isännöintiliitosta.

Samalla pyritään nostamaan alan profiilia työnhakijoiden keskuudessa. Nuoret eivät välttämättä löydä isännöintialaa, sillä alalle johtavia koulutuspolkuja on monia. Tie isännöitsijäksi käykin usein jonkin muun ammatin kautta. Isännöintialalle.fi kokoaa alan koulutusmahdollisuudet yhden osoitteen alle.

- Isännöintialan valtti ovat vakaat työllisyysnäkymät ja ammatin monipuolisuus. Vaikka ala on työllistymisen kannalta turvallinen, se ei ole tylsä. Isännöitsijänä pääsee käyttämään laaja-alaisesti osaamistaan taloushallinnosta juridiikkaan ja viestinnästä talotekniikkaan, kommentoi Heikkilä.

Yhteistyökumppanina hankkeessa on valtakunnallinen henkilöstöpalvelualan yritys StaffPoint.

- Olemme erittäin ylpeitä käynnistyvästä yhteistyöstä. Henkilöstöalan suunnannäyttäjänä StaffPoint tarjoaa vahvan HR osaamisen sekä HR- teknologian yhdistelmän isännöintialan käyttöön. Olemme iloisia voidessamme tarjota isännöintiyrityksille rekrytointipalveluja, joiden avulla alan kasvu ja kehittäminen on myös jatkossa mahdollista, sanoo StaffPointin Rakennus- ja logistiikka toimialan johtaja Harri Apell.

* Isännöintiyritysten talousbarometri 2014, Suomen Isännöintiliitto ry


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles