Tänä vuonna Abloy palasi kymmenen parhaan joukkoon Markkinointi & Mainonta -lehden bränditutkimuksessa. Nousu 6. sijalle oli merkittävä verrattuna viime vuotiseen 15. sijaan.
”Turvallisuutta ja jatkuvuutta edustavalle brändille on tärkeää, miten luotettavana se koetaan. Koska tämä kysely on tehty asiakkaille, olemme erittäin ylpeitä noususta kuudennelle sijalle,” Abloyn myynti- ja markkinointijohtaja Jari Perälä sanoo.
Lukitusalan kilpailu kiihtyy sekä Suomessa että vientimaissa. ”Kilpailu toimii meillä positiivisena kannustimena ja ohjaa tekemään oikeita asioita. Olemme yrityksenä menossa hyvään suuntaan,” Perälä toteaa. Abloy on palkannut lisää henkilöstöä myyntiin ja samalla lisännyt tuntuvasti myynnin, markkinoinnin ja viestinnän yhteistyötä. Alkuvuonna 2014 valmistui brändiuudistus, jonka pohjatyönä on selvitetty niin asiakkaiden kuin henkilöstön näkemyksiä. Ydinajatuksena on noussut ihmisen perustarve hallita elämäänsä ja ympäristöään, ja tähän tarpeeseen Abloy tarjoaa ratkaisuja, jotka toimivat odotetusti kaikissa tilanteissa.
Ratkaisuja ovien ja kohteiden toimivuuteen
Abloyn ajattelussa on tapahtunut selvä muutos. “Aikaisemmin keskityimme kertomaan tuotteiden hienouksista. Nyt keskitymme siihen, miten tuotteemme ja palvelumme voivat tuottaa hyötyä asiakkaalle ja parantaa kohteen arvoa ja toimivuutta. Asiakkaiden tarpeiden selvittäminen, ratkaisujen etsiminen ja henkilökohtainen yhteydenpito on yhä enemmän huomion keskipisteenä,” Perälä mainitsee.
Globaali brändi
ASSA ABLOY -konsernin 160 tuotemerkin joukossa ABLOY on yksi neljästä niin sanotusta globaalista brändistä. Sen perusteella Abloy voi toimia maailmanlaajuisesti omalla brändi-identiteetillään ja perustaa omia myyntiyksikköjä vientimaihinsa. Omia myyntiyksikköjä onkin jo 16 maassa. ”Vientimaissa ABLOY profiloituu lähinnä korkean turvallisuustason ammatillisiin kohteisiin, kun taas kotimaassa asiakkainamme on myös kuluttajia,” Abloyn markkinointipäällikkö Timo Tallus kertoo.
Abloylla on ymmärretty, että asiakkaiden luottamus tuttuun brändiin edellyttää jatkuvaa uusiutumista. ”Pyrimme systemaattisesti tuomaan markkinoille uusia innovatiivisia tuotteita ja ratkaisuja, ja hyödynnämme uusia teknologioita. Kehitämme jatkuvasti myös toimintatapojamme, jotta pystyisimme tarjoamaan mahdollisimman hyvää palvelua asiakkaille,” Perälä sanoo.