Lämmityskauden alkaessa moni tuskailee jo ennakkoon lämmityskulujen aiheuttamaa rahanmenoa. Suomen luonnonsuojeluliitto neuvoo säästämään energiaa ja lompakkoa.
Yhä useampi kotitalous on halunnut käyttää hetken asumisen energiankäytön järkeistämiseen. Se on kannattanut. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton Negawattineuvonnassa mukana oleva Nilsiän Rivipisa-rivitaloyhtiö on vaihtanut öljylämmityksen maalämpöön. Lämmityskulut putosivat 10 000 eurosta kuuteen tuhanteen euroon vuodessa.
Säästöjä lämmityskuluista on kertynyt asentamisen jälkeen yli 4000 euroa vuodessa, kahdessa vuodessa yhteensä reilut 8000 euroa.
Suomen luonnonsuojeluliiton Negawatti-hanke aloitettiin keväällä 2010, sillä halusimme tuoda käytännön neuvot sinne, missä päätökset kotitalouksien energiaratkaisuista tehdään: koteihin.
"Yleisin ja vaivattomin tapa vähentää lämmityskustannusten kuluja on asentaa suihkuun 30 euroa maksava vettä säästävä hana, jolla asukas säästää lämmintä käyttövettä vuodessa yli 20 prosenttia", kertoo Luonnonsuojeluliiton energiatehokkuusasiantuntija Risto Saarikivi.
40% energian kokonaiskulutuksen päästöistä Suomessa tulee asumisesta. LähiTapiolan kanssa toteutetussa Negawatti-hankkeessa on ollut mukana 80 pientaloa ja taloyhtiötä, energiaa ja rahaa on säästynyt huomattavasti.
Jyväskyläläisessä paritalossa öljynkulutus puolittui aurinkolämpöpaneeleilla ja kahdella takalla. Helsinkiläisessä rintamamiestalossa sähkönkulutus pieneni 32 % kahdella takalla ja kahdella ilmalämpöpumpulla ja päästöt vähenivät 683 kgCO2 vuodessa.
"Myös pelletillä ja ilmavesilämpöpumpulla säästää lämmityskuluissa verrattuna öljylämmitykseen ja suoraan sähkölämmitykseen. Lämmitysjärjestelmä on suositeltavaa vaihtaa uusiutuviin erityisesti silloin, kun vanha kallis järjestelmä on tullut käyttöikänsä loppupuolelle", Saarikivi sanoo.
Uudeksi lämminvesivaraajaksi kannattaa hankkia hybridivesivaraaja, jolloin tehokkaiden aurinkolämpöpaneelien liittäminen varaajaan on halpaa. Saarikivi vinkkaa tarkistamaan myös ilmastoinnin asetukset ennen lämmityskauden alkua, koska ilmastoinnin kautta tapahtuu paljon lämpöhävikkiä.
Katso Top 10 – Energiansäästövinkit video www.sll.fi/negawatti sivuilta tai lataa vinkit koneellesi.
Takaisinmaksuaikoja eri laitteille:
- Aurinkopaneelit, noin 15 - 20 vuotta.
- Ryhmähankintana, alle 15 vuotta.
- Aurinkokeräimet, 7 vuotta.
- Maalämpöpumppu, 9 vuotta.
- Ilmalämpöpumppu, 9 vuotta.
- Katon yläpohjan lisäeristys 9 vuotta.
- Varaaja, patterit, ilmalämpöpumppu ja katon lisäeristys, 6 vuotta.