Kansalaiset pitävät taloyhtiön hallituksen jäsenyyttä tärkeänä luottamustoimena. Raha eli hallitusjäsenten palkkiot eivät kuitenkaan paranna arvostusta, kävi ilmi oikeusministeriön verkkokeskustelussa, jonka tulokset julkistettiin tänään torstaina.
Taloyhtiön hallitus voi lisätä itse arvostustaan, jos se tiedottaa päätöksistä, ottaa asukkaiden ehdotuksia huomioon ja kommentoi asioita tilikauden aikanakin, ei vain yhtiökokouksissa. Keskusteluun osallistuneet kannattavat erityisen suosituksen laatimista tilikauden aikaisesta viestinnästä, koska nyt viestit eivät kulje.
Kiinteistöliitto ja Isännöintiliitto käynnistävät tilikauden aikaista viestintää koskevan suosituksen laatimisen ja toivovat myös oikeusministeriön osallistuvan yhteistyöhön. Suosituksen perusteella viestintä voitaisiin järjestää kunkin taloyhtiön olosuhteet huomioiden tarkoituksenmukaisella tavalla. Viestintää koskeva suositus yhdenmukaistaisi taloyhtiöiden käytäntöjä ja voisi turvata tilikauden aikaisen viestinnän jatkuvuuden hallituksen ja/tai isännöitsijän vaihtuessa.
Taloyhtiön rakennuksia ja taloutta koskevat tiedot, esimerkiksi tilinpäätökset ja toimintakertomukset, tulisi keskustelijoiden mielestä saada esille verkkoon. Kun ne olisivat osakkaiden saatavilla, yhtiön talous ja korjaustarve vaikuttaisivat nykyistä enemmän asuntojen arvoihin. Nyt esimerkiksi remonttitarpeet eivät vaikuta täysimääräisesti asuntojen arvoon, mikä ei kannusta suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon.
Keskustelijat haluaisivat kiinteistönpidosta suunnitelmallisempaa. Taloyhtiöihin toivotaan toimintasuunnitelmaa kiinteistön ja rakennuksen pitoon.