Kiinteistötoimialan merkitys yhteiskunnalle tilojen tarjoajana, kansanvarallisuuden ylläpitäjänä, suurena työllistäjänä ja yhtenä Suomen kansantalouden moottoreista on merkittävä. Rakennettu ympäristö muodostaa yli 70 prosenttia kansanvarallisuudesta, ja rakennusinvestoinnit vastaavat kahdesta kolmasosasta kansantaloutemme vuosittaisista kiinteistä investoinneista. Tiedot käyvät ilmi nyt julkaistavasta selvityksestä, jonka on RAKLIn toimeksiannosta laatinut KTI Kiinteistötieto Oy.
Selvitykseen on koottu yksityiskohtaista tietoa suomalaisesta kiinteistömarkkinasta, sen rakenteesta ja toimintalogiikasta. Tutuiksi tulevat lisäksi kiinteistöjen omistusrakenteet ja alan toimijat. Myös kiinteistöalan merkittävistä yhteiskunnallisista vaikutuksista, kuten taloudellisesta merkityksestä ja verokertymästä sekä vastuullisuuskysymyksistä kerrotaan tuoreessa julkaisussa.
RAKLI hyödyntää selvityksen tietoja kertoessaan alan merkityksestä suomalaisen toimintaympäristön toteuttajana ja tarjoajana. Ilman kiinteistö- ja rakentamisalaa meillä ei olisi koteja, työpaikkoja, palvelurakennuksia eikä liikenneväyliä, joita päivittäin tarvitsemme. Selvityksen tiedot ovat vapaasti luettavissa ja hyödynnettävissä RAKLIn internetsivuilla.