Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Joulun jätteet: ennen kasoiksi kaatopaikoille - nyt lämpiää sauna

$
0
0

Jouluna syntyy paljon kierrätykseen kelpaamatonta jätettä. Jäte voidaan kuitenkin hyödyntää uusioenergiaksi jätteenpolttolaitoksessa. Esimerkiksi Euroopan tehokkaimmassa jätteenpolttolaitoksessa Vantaalla yhdestä roskapussillisesta sekajätettä syntyy sähköä tunnin imurointiin.

Joulupaperi, muoviset lahjapakkaukset ja kuusen koristepunokset ovat joulun jätettä, jotka päätyivät ennen kasoiksi kaatopaikalle.Tänä päivänä sekajäte hyödynnetään energiantuotannossa. Moderneissa jätteenpolttolaitoksissa kahden kilon roskapussillisesta saadaan uusioenergiaa tunnin imurointiin tai neljän minuutin föönaukseen.

- Nelihenkisessä perheessä syntyy joulun aikana jätettä noin 40 kiloa. Tällä jätemäärällä voidaan jätteenpolttolaitoksessa tuottaa uusiosähköä, jolla lämmitetään sauna neljästä kuuteen kertaa, energialiiketoiminnan projektikehityksen johtaja Timo Laakso Pöyryltä kertoo.

Roskat sähköksi ja lämmöksi

Esimerkiksi uusimmassa, hyötysuhteeltaan Euroopan tehokkaimmassa jätteenpolttolaitoksessa Vantaalla käsitellään kaikkiaan miljoonan pääkaupunkiseudun asukkaan sekajäte. Vuosittain poltettavaa sekajätettä kotitalousjätteestä suurempaan puuperäiseen jätteeseen, kuten sängynrunkoihin ja sohviin, kertyy yksinomaan tähän voimalaan 320 000 tonnia.

Moderneissa jätteenpolttolaitoksissa käytetään viimeisintä teknologiaa. Nyt valmistuneessa Euroopan tehokkaimmassa laitoksessa hyötysuhde on alan huippua: 95 prosenttia jätteen energiasta hyödynnetään.

- Laitoksen suunnittelussa ja toteutuksessa on yhdistetty perinteinen jätteenpolttoprosessi ja kaasuturbiiniprosessi, jonka johdosta päästään aiempaa korkeampaan hyötysuhteeseen, Laakso sanoo.

Savukaasut puhtaaksi - päästörajat kaukana

Uusioenergia säästää uusiutumattomia luonnonvaroja ja vähentää samalla ympäristön kuormitusta. Silti jätteenpoltosta puhuttaessa esille nousevat usein sen aiheuttamat päästöt.

- Tämä voimala on varustettu mahdollisimman modernilla ja uudenaikaisella savukaasujen puhdistuslaitteistolla. Laitos alittaakin muiden muassa EU:n jätteenpolttolaitoksia koskevat päästörajat noin 50 prosentilla.

Jätteenpolttamisessa Suomi on pikku hiljaa kirimässä Euroopan etumatkaa.

- Suomeen on suunnitteilla ja rakenteilla kolmesta viiteen jätteenpolttolaitosta seuraavien vuosien aikana. Sitten jätteenpolttoon lähitulevaisuudessa tarvittava kapasitetti olisi rakennettu. Ja täytyy muistaa, että kierrättäminen kehittyy koko ajan vauhdilla, millä on vaikutuksensa tarvittavien jätteenpolttolaitosten kokonaismäärään, energialiiketoiminnan projektikehityksen johtaja Timo Laakso Pöyryltä visioi.

Jätteenpoltolla uusioenergiaa - 2 kilon roskapussilla
● tunnin imurointi
● 135 tuntia valoa 10 watin led-lamppuun
● 4,5 tuntia vatkausta sähkövatkaimella
● 7 minuutin lämmin suihku
● 4 minuutin föönaus

Katso aiheeseen liittyvä video YouTube-kanavaltamme.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles