Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Palokuolemat lisääntyivät – 87 palokuolemaa vuonna 2014

$
0
0

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön alustavien tietojen mukaan tulipaloissa kuoli viime vuonna 87 ihmistä. Palokuolemien määrä nousi huomattavasti edellisvuodesta, jolloin kuolleita oli 58. SPEKin johtajan Matti Orraisen mukaan näyttää siltä, että viime vuosina tehty hyvä työ paloturvallisuuden edistämiseksi ei ainakaan vielä ole tuonut pysyvää parannusta palokuolematilanteeseen.

– Suomalaisessa yhteiskunnassa on asumisen paloturvallisuutta pyritty parantamaan. Näyttää siltä, että toimenpiteillä ei ainakaan vielä ole päästy pysyvästi palokuolemien merkittävään vähentymiseen, sanoo johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

Viime vuosien keskeisiä keinoja parantaa paloturvallisuutta ovat olleet mm. itsestään sammuvat savukkeet, palovaroitinten määrän lisääminen kodeissa sekä koko pelastusalan yhteinen kampanjointi.

– SPEK on jo pidemmän aikaa edistänyt automaattisten sammutuslaitteistojen käyttöön ottoa Suomessa. Sammutuslaitteistot nousevat entistä ajankohtaisemmiksi, kun ikäihmisiä ja muita henkilöitä, joiden toimintakyky on heikentynyt, asutetaan omissa kodeissa. Heille on järjestettävissä erehdykset ja unohdukset salliva asuinympäristö, painottaa Orrainen.

Suuri osa asuntopaloista saa alkunsa lieden käytöstä. Myös liesipalojen ehkäisemiseksi on olemassa teknisiä ratkaisuja.

– Liesiä on pyritty kehittämään paloturvallisemmaksi erilaisin lisälaittein. Liesien turvalaitestandardi, joka määrittelee turvalaitteiden vaatimukset Euroopan laajuisesti, on juuri valmistunut, kertoo Orrainen.

Kolmannes tulipaloissa kuolleista oli ikäihmisiä

Viime vuoden 87 palokuolleesta miehiä oli 56 ja naisia 24. Seitsemän uhrin sukupuoli ei ilmennyt Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurannasta. Kuolleista 19 oli yli 65-vuotiaita, 31 oli 25–64 -vuotiaita. Lapsia tulipaloissa kuoli yksi, ja 16–24-vuotiaita palon uhreja oli neljä. 32 uhrin ikä ei selvinnyt tietolähteistä. Kolmannes niistä tulipaloissa kuolleista, joiden ikä ilmeni mediatiedoista, oli yli 65-vuotiaita.

Viime vuoden palokuolemista 27 tapahtui kerrostaloissa, 36 omakotitaloissa sekä 10 rivi- ja muissa pientaloissa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles