Viime päivien runsaat lumisateet ja jatkuvat lämpötilavaihtelut ovat muuttaneet kattolumet painaviksi. Lumi ja jää lähtevät valumaan katoilta heti, kun sää lauhtuu ja aiheuttavat näin vaaran kaduilla ja kiinteistöllä liikkuville. Kiinteistötyönantajat ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén muistuttaa, että jokaisen on nyt kiinnitettävä huomiota siihen, missä on turvallista liikkua – suojapuomein merkityt alueet on syytä kiertää kunnolla. – On hengenvaarallista kulkea aivan lippusiiman tai varoitusnauhan vieressä, koska katolta putoava lumi ja jää eivät putoa aina juuri eristetylle alueelle. Korkealta pudotessaan lumi tulee alas usean metrin etäisyydelle rakennuksen seinästä, varoittaa Gramén. Jalankulkijoiden on syytä tarkkailla kattojen lumitilannetta ja kierrettävä merkityt alueet kauempaa tai vaihdettava toiselle puolen katua, mikäli huomaa räystäiden yli työntyvää lunta. Puutteita turvallisuuskäytännöissä Osa katualueista on eristetty selkeästi ja riittävän isolta alueelta, mutta vaarasta kertovien suojapuomien ja -nauhojen käytössä on nähtävissä myös selvää ammattitaidottomuutta. – Muutama puomi vaarallisen kadun kummassakin päässä tai varoitusnauha liian lähellä kiinteistön ulkoseinää tai jopa suoraan ulko-oven edessä eivät ole asianmukaista turvaamista. Jalankulkijat kiertävät varoituspuomin, mutta jatkavat kulkuaan puomien välisellä katuosuudella uhmaten näin omaa turvallisuuttaan, Gramén sanoo. Kiinteistönomistajan ja huoltoyhtiön on huolehdittava vaara-alueen riittävästä eristämisestä sekä varmistettava kiinteistöillä liikkuvien turvallisuus. Gramén muistuttaa Työsuojeluhallinnon laatimasta tarkasta ohjeistuksesta, jota jokaisen lumenpudotusta tekevän ammattilaisen on syytä noudattaa. Kun jalkakäytävää tai kevyen liikenteen väylää käytetään lumenpudotusalueena, se on aidattava. Vähintään yhden turvamiehen tulee valvoa, että putoava lumi ei aiheuta vaaraa tai vahinkoa ohikulkijoille. Pudotusalueen eristämistä ja turvamiestä tarvitaan myös silloin, kun lunta pudotetaan kiinteistön piha-alueelle. Pudotustyö on keskeytettävä siksi aikaa, että jalankulkijat päästetään turvallisesti pudotusalueen läpi. Turvamiehen tehtävänä on ohjata jalankulkijat turvalliselle reitille ja varmistaa, että jalankulkijat eivät siirry ajoradalle. Kiinteistön sisäpuolelle on laitettava varoitus käynnissä olevasta pudotustyöstä, jotta ihmiset eivät liiku ulos ovesta suoraan vaara-alueelle, vaan jäävät odottamaan turvamiehen lupaa kulkea vaara-alueen läpi turvallisesti.
↧