Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Tolkkua asuntojen hintatilastojen vertailuun

$
0
0
”Tämän hetkinen tilastointi- ja uutisointitapa paloittelee asuntojen hinnoissa tapahtuvat muutokset niin lyhyisiin aikajaksoihin, että niiden perusteella ei saa oikeaa kuvaa, mitä muutokset tarkoittavat käytännössä asunnon myyjien ja ostajien kannalta”, toteaa Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto ry:n (SKVL) toimitusjohtaja Jaana Anttila-Kangas ja painottaa pitkäjänteisyyden merkitystä asuntojen hintojen vertailussa. Vuoden 2014 loppua koskevassa Tilastokeskuksen julkaisussa todettiin että viimeisellä neljänneksellä vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maan tasolla 0,4 % edellisestä neljänneksestä ja pääkaupunkiseudulla 0,2 %. Tavallisen ihmisen kannalta tämä siis tarkoittaa että, jos ostit asuntosi elokuussa 250 000 eurolla ja olisit halunnut myydä asuntosi joulukuussa, olisit tilastollisen keskiarvon mukaan saanut siitä 1 000 euroa vähemmän (pääkaupunkiseudulla 500 euroa vähemmän), ottamatta huomioon verotuksellisia kysymyksiä. ”Harvempi kuitenkaan ostaa asuntoa myydäkseen sen kolmen kuukauden, tai vuodenkaan kuluttua, sillä Suomessa asuntoa vaihdetaan keskimäärin seitsemän vuoden välein”, Anttila-Kangas muistuttaa. Asunnon arvon kehitystä miettiessä on siis parempi katsoa vähän pidemmällä jänteellä, kuin tarkkailla montako prosentinkymmenystä keskineliöhinnat ovat muuttuneet viimeisen kolmen kuukauden aikana. Tilastokeskuksen julkaisuista löytyy myös heidän laskemansa indeksit eri alueille joilla voi helposti katsoa hinnan muutoksia viiden tai kymmenen vuoden aikavälillä. Indeksin mukaan, koko Suomen tasolla, vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat nousseet 4 % vuodesta 2010 ja pääkaupunkiseudulla vajaat 8 %. Kun otetaan vielä pitempi aikajakso, niin vuodesta 2005 vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat nousseet lähes 30 % ja pääkaupunkiseudulla 40 %. Oikea aika kaupantekoon ”Kun asunnon vaihtaminen on mielessä, asunnon myyjän on hyvä miettiä välirahaa, jonka hän maksaa myymänsä asunnon ja ostamansa uuden asunnon välillä”, toteaa Anttila-Kangas. Nyt voi tuntua siltä, että asuntoa ei kannata myydä tässä markkinatilanteessa, koska tänä keväänä ei välttämättä saisi vuosikymmenen kovinta hintaa. Samalla kannattaa kuitenkin muistaa, että uudesta asunnosta ei myöskään makseta vuosikymmenen kovinta hintaa. Eli jos odottaa myyjän markkinoita, pitää ottaa huomioon että silloin lähdet ostamaan myös seuraavaa kotiasi myyjän markkinoilta”, muistuttaa Anttila-Kangas. Apua asuntokauppaan ja oikean välittäjän valintaan Koska asuntokauppoihin liittyy yleensä monimutkaisia kysymyksiä, tarvitaan niiden selvittämiseen ammattilaisen apua. Kiinteistönvälittäjä on mukana lähes 80 %:ssa tehdyistä asuntokaupoista. He ovat auttamassa, kun elämäntilanne muuttuu ja syntyy tarve löytää isompi tai pienempi asunto. Kyse on myös suurista taloudellisista asioista. ”Näistä syistä ei ole yhdentekevää millainen kiinteistönvälittäjä asumisasioita valitaan hoitamaan”, sanoo Anttila-Kangas. SKVL on jo vuodesta 1946 lähtien ollut onnistuneiden asuntokauppojen puolella. Liitto toimii kiinteistönvälitysalan yrittäjien edunvalvonta- ja palvelujärjestönä ja samalla on mukana turvaamassa sitä, että jokaisella asuntokaupassa mukana olevalla olisi aina vapaus valita, mitä ammattilaista käyttää. ”Kiinteistönvälitysalalla toimii monenlaisilla taustoilla ja osaamisella varustettuja ihmisiä, toteaa Anttila-kangas ja kysyy: ”Miten näiden yli 4.300 välitystyötä tekevän joukosta sitten pystyy löytämään sen oikean ja ammattitaitoisen välittäjän?” SKVL haluaa auttaa asuntokaupan ostajia ja myyjiä ja on julkaissut uudenlaisen oppaan, joka kokoaa yhteen asioita, joiden perusteella asuntokaupan tekeminen onnistuu paremmin. Uunituoreen Asunnon ostajan ja myyjän oppaan tarkoituksena on kuvata kiinteistönvälittäjän laajaa tehtävien kirjoa. Näin jokainen voi itse muodostaa käsityksen, mitä ammattimaisesti ja aina asiakkaidensa parasta ajatteleva välittäjä tekee onnistuneen asuntokaupan toteutumiseksi. ”Kun osaa esittää välittäjälle oikeat kysymykset ja selvittää välittäjän ammattitaidon, saa oikean kuvan välittäjän osaamisesta. Tämä opas auttaa tekemään päätöksen välittäjän valinnasta”, lupaa Anttila-Kangas, ja jatkaa: ”Opas antaa myös pankeille käytännön tietoa siitä, miksi asuntojen vakuusarvioiden yhteydessä on syytä käyttää kiinteistönvälitysalan ammattilaisia eikä luottaa pelkästään rivipankkivirkailijan käsitykseen asunnon arvosta.” Tutustu Asunnon ostajan ja myyjän oppaaseen tästä

Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles