Vuoden Silta 2015-palkinnon sai Ylisoutajan silta Joensuusta ja kunniamaininnan korjattu porilainen Reposaaren läppäsilta. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on jakanut Vuoden Silta -palkintoa vuodesta 2001. RIL haluaa nostaa kilpailulla sillansuunnittelun tasoa maassamme sekä kiinnittää erityisesti huomiota sillan hyvään ulkonäköön ja sen sopivuuteen ympäristöönsä. Vuoden 2015 kilpailussa erityisteemana oli “oivaltavuus insinöörinäkökulmasta”. Ylisoutajan silta perustuu vuonna 2011 Joensuun kaupungin ja RILin järjestämän insinööritaitokilpailun voittaneeseen ehdotukseen ”Swingi”. Sen on suunnitellut WSP ja urakoinut Kesälahden Maansiirto Oy. Siltapaikka sijaitsee Pielisjoen suussa, kaupunkikuvan kannalta keskeisellä paikalla. Ylisoutajan silta yhdistää Penttilänrannan uuden asuinalueen ruutukaavakeskustaan ja kuuluu olennaisena osana alueen uuteen liikenneratkaisuun. Silta on ortotrooppikantinen palkkisilta, joka koostuu avattavasta osuudesta ja kiinteistä tulojänteistä. Pääkannattimien ja kannen materiaali on säänkestävää terästä. Sillan kokonaispituus on 134 metriä ja hyötyleveys viisi metriä. Kaiteet ovat puisia, taivutettuja pystysäleitä ja kannen päällyste koostuu asfaltin ja laastin muodostamasta yhdistelmäpäällysteestä. Valaistus korostaa sillan arkkitehtuuria. Käsijohteisiin ja reunapalkkeihin integroidut ledit valaisevat sekä kulkupinnan että puisen julkisivun. Siltaa avataan kaukokäyttöisesti noin 500 kertaa vuodessa. Tuomaristo totesi valintaperusteluissaan, että Ylisoutajan silta päivittää perinteisen siltatyypin hienosti nykyaikaan. ”Sen muotoilu ja valaistus on onnistunut erittäin hyvin. Lisäksi materiaalien käyttö on innovatiivista. Suunnittelijan rohkeudesta kertoo sillan avaamisen toteuttaminen kääntyvänä siltana sirolta näyttävän keskituen ympäri. Silta on toimiva kokonaisuus – siinä ei ole mitään lisättävää eikä poistettavaa”, tuomariston puheenjohtajana toiminut Timo Tirkkonen Liikennevirastosta kertoo. Kunniamaininnan saanut Reposaaren läppäsilta sijaitsee Levo – Reposaari maantiellä ylittäen laivaväylän ja on osa 122 metriä pitkää Reposaaren siltaa. Sen korjaussuunnittelun on tehnyt Insinööritoimisto Pontek Oy ja pääurakoinnista on vastannut Destia Oy. Silta uusittiin päällysrakenteensa ja koneistonsa osalta vanhan teräsrakenteen pitkäaikaiskestävyyden ja kantavuuden tultua vastaan. Jännemitaltaan 21,5 metriä pitkä uusittu läppäsilta on kansirakenteeltaan ortotrooppinen ja sen päällyste on kumibitumivaluasfalttia. Silta on kiinteäakselinen, osittain vastapainotettu ja hydraulitoiminen.
↧