Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi pitää kansliapäällikkö Hannele Pokan työryhmän linjauksia asuntopolitiikasta pääosin hyvinä. Harjuniemi korostaa, että tulevina vuosina valtion asuntorahastoon (ARA) tulee lyhennyksiä ja korkoja 300-600 miljoonaa euroa vuodessa. Nämä rahat tuleekin käyttää asuntotuotannon ja sen edellytysten lainoituksiin. Ympäristöministeriön kansliapäällikön Hannele Pokan johtama hankeryhmä tarkasteli asumisen tukijärjestelmiä. Se myös ehdottaa Aran säilyttämistä ja jopa sen toimintaedellytysten lisäämistä. -Harjuniemen mukaan suomalainen asuntopolitiikka on lakien ja asetusten sekä takautuvien, määräaikaisten, pysyvien ynnä muiden sääntöjen vyyhti, johon on vuosien varrella sekoittunut tunnetta, mielipidettä, kaunaa, kateutta, uskomusta ja kieroilua, siis politikointia. Ja paljon. Onkin melkoinen suoritus saada aikaan tolkullinen näkemys tästä kokonaisuudesta, joka on alkanut jo 1800-luvulla kaupungistumisen myötä ja joka on ollutkin melko voimallista koko sotienjälkeisen ajan, kirjoittaa Harjuniemi blogissaan Rakennusliiton sivuilla. Harjuniemen mukaan rakentajat pitävät erityisen arvokkaana sitä, että ryhmä korostaa Valtion asuntorahaston säilyttämistä itsenäisenä. Näin voidaan turvata asuntotuotannon rahoituksen pitkäjänteisyys.
↧