Isännöinti on palveluliiketoimintaa, joka herättää suomalaisissa paljon tunteita. Liian usein ala esitetään kielteisessä valossa. Rakennuslehden artikkeli 13.3.2015 isännöinnin ”rahastusyrityksestä” aiheuttaa alalla turhautumista, koska se oli asenteellinen ja täynnä väärintulkintoja. Rakennuslehti varoitti 13.3. paperilehdessä ja 18.3. verkkosivuillaan, että isännöintiyritykset ”rahastavat” viime kesänä voimaan tulleiden verottajan uusien sääntöjen avulla. Verottaja vaatii paljon aiempaa tarkemmat selvitykset taloyhtiöiden urakoista. Isännöitsijöiden leimaaminen rahastajiksi työmääränsä kasvaessa on ruma teko ja vailla asiallista perustetta. Isännöintiyritys hoitaa ilmoitukset verottajalle yleensä muiden urakkaan liittyvien tehtäviensä ohessa. Rakennuslehden artikkelissa sekoitettiin urakkatietojen ilmoittamiskulut ja korjaushankkeen muut hallinnolliset kustannukset. Isännöinnillä on korjausurakassa vajaat 60 erilaista tehtävää eri asioiden sopimisesta toteutuksen seurantaan, kokonaisten rahoitussuunnitelmien laadintaan ja viestintäkampanjoihin. Hankkeen aikana isännöinti huolehtii muun muassa, että taloyhtiölle jää kunnollinen dokumentaatio tulevaisuutta varten. Rakennuslehden artikkelissa kerrottiin esimerkkitaloyhtiön urakkaan liittyväksi palkkioksi 6510 euroa. Näin ollen hinnaksi tulee runsaat sata euroa per isännöinnin tehtävä, siis pari tuntia tehtävää kohden. Hinta ei ole kohtuuton asiantuntijatyöstä. Suomalaisen rakennuskannan korjausvelan purkamisessa tarvitaan yhteistyötä kaikkien asiaan liittyvien tahojen kesken – ei vähiten remontin tarvitsijoiden eli taloyhtiöiden ja isännöinnin kesken. Isännöintiyrityksissä on tilaajaosaamista ja rakennusalan ammattilaisia, jotka kykenevät viemään läpi vaativiakin korjaushankkeita yhteisymmärryksessä hallituksen kanssa. Taloyhtiön korjaushankkeen hallinnointi vie paljon aikaa ja vaatii sitoutumista. Isännöinnin lisätyö alkaa tarveselvitysvaiheesta ja päättyy takuutarkastukseen. Projektit kestävät usein vuosia. Osaava isännöinti perustelee tehtävänsä ja siitä syntyvät veloitukset asiakkaalleen ennakkoon. Osaavan isännöintiyrityksen kanssa taloyhtiön on turvallista mennä remonttivaiheiden läpi.
↧