Pirkanmaan Jätehuollon kuormurikaksikko Repe & Romu kiertää 17 kunnan alueella ja ottaa maksutta kyytiinsä kodin vaaralliset jätteet, metalliromut sekä sähkölaitteet. Kierros starttasi maaliskuun lopussa ja päättyy lokakuussa. Juuri nyt Repe ja Romu kulkevat Tampereella. Repe ja Romu ovat kiertäneet maakuntaa jo muutaman vuosikymmenen, mutta kaverusten suosio ei ole hiipunut. Viime vuonna kuormureilla oli 91 keräyspäivää ja noin 9400 asiakasta. Metalleja kertyi 185 tonnia ja vaarallisia jätteitä 85 tonnia. Sähkölaitteita tuotiin Romun kyytiin 48 tonnia. – Parhaimmillaan yhdellä pysäkillä on ollut yli 200 kävijää. Varsinkin maaseudulla kuormureiden saapuminen on odotettu kylän yhteinen tapahtuma, Pirkanmaan Jätehuollon ympäristöinsinööri Satu Kuutti kertoo. Palvelun käytössä on paikkakuntakohtaisia eroja. Kaupungissa moni asiakas tulee Repen ja Romun pysäkille kävellen pienen pussin kanssa, kun taas maalla saatetaan ajaa paikalle traktorilla, jonka perässä keikkuu kärryllinen metalliromua. – Innokkaimmat Repe & Romu -fanit löytyvät Nokialta, jossa kävijämäärät ovat vuodesta toiseen korkeat, Kuutti mainitsee. Repe & Romu -kierros täydentää jäteasemien ja jätteenkäsittelykeskusten palvelua. Myös ne ottavat kodin vaaralliset jätteet, metalliromut ja sähkölaitteet maksutta vastaan. – Romuja ei siis tarvitse varastoida kotiin odottamaan kuormurikaksikkoa. Jokaisessa kunnassa on jäteasema, joka palvelee vuoden ympäri, Satu Kuutti muistuttaa. Vuosien varrella kuormureihin on lastattu monenlaista jätettä aina kissanruokapurkista sähköhellaan. Repen ja Romun kyytiin kelpaavat jätelajit kannattaakin tarkistaa ennen pysäkille lähtemistä Pirkanmaan Jätehuollon verkkosivulta ja Roskakalenterista. Sieltä löytyvät myös kierroksen aikataulu, pysäkkien osoitteet sekä ohjeet miten Repellä ja Romulla toimitaan. Ystävykset kiertävät myös Facebookissa: http://www.facebook.com/repejaromu.
↧