Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Inflaatio saa pankit pohtimaan indeksiehtoa

$
0
0
Vuonna 2015 kantavat EU ja Euroopan keskuspankki huolta deflaatiosta eli hintojen laskukierteestä, joka ei ole hyvä asia sekään. Suomessa 60 vuotta sitten oli aivan päinvastaiset huolet. Inflaatio laukkasi 1950-luvun alussa reippaasti yli 20 prosentin lukemissa. Se oli vuoden 1955 alkuun mennessä laskenut noin 15 prosenttiin ja laski yhä. Vuositasolla 1955 se jäi alle seitsemän prosentin ja lokakuussa koettiin historiallinen hetki, kun inflaatio oli miinusmerkkinen. Vuoden alussa eivät rahoituslaitokset tällaista vielä edes kristallipallosta nähneet. Ne halusivat indeksiehdon lainoihin, toisin sanoen korko seuraisi indeksiä – ja myös vanhoissa kiinnelainoissa. Suomen Kiinteistöliitto ymmärrettävästi huolestui aikeesta. edustihan se valtaosaa siitä asuinkiinteistökannasta, jolla oli vanhoja kiinnelainoja. ”Viimeaikojen uutiset ovat kertoneet rahalaitosten suunnitelmista indeksiehdon käytäntöönottamiseksi ottolainauksessa ja tästä johtuen myöskin antolainauksessa. Uusien lainojen suhteen asia lienee vielä käsitettävissä, mutta vanhojen lainojen suhteen tulisi indeksiehto muodostumaan samanlaiseksi uhaksi kuin aikanaan ns. kultalainatalojen kohdalla, jolloin valtiovallan oli puututtava asiaan niiden pelastamiseksi täydelliseltä katastroofilta.” Suomen Kiinteistöliitto kääntyikin Suomen Säästöpankkiliiton puoleen lähettäen sinne kirjelmän, joka julkaistiin maaliskuun Kiinteistölehdessä. Siinä ilmaistiin huoli, että muut kiinnitysluottolaitokset seuraisivat säästöpankkien esimerkkiä, mikäli nämä päättäisivät ottaa indeksiehdon käyttöön.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles