30-vuotiaan Isännöitsijätoimisto A Viinikainen Ky:n toiminta REIM Groupiin. REIM Groupiin kuuluva 1.5.2015 Jyväskylässä aloittava REIM Jyväskylä Oy on ostanut kaupungissa jo yli kolmekymmentä vuotta toimineen Isännöitsijätoimisto A Viinikainen Ky:n liiketoiminnan. Kaupan mukana koko henkilöstö ja asiakaskanta siirtyvät uuteen aloittavaan yhtiöön, jonka toimitusjohtajana aloittaa 1.5. Ari Viinikainen. Isännöitsijätoimisto A Viinikainen Ky:ssä on työskennellyt kymmenen isännöinti- ja kiinteistöalan ammattilaista. Asiakaskanta käsittää hieman yli sata asiakasyhtiötä. Liikevaihto on lähes miljoona euroa. Ari Viinikainen toteaa, että nyt toteutettu kauppa merkitsee isoa tulevaisuuteen panostamista, kun voimavarat tärkeään kehitystyöhön kasvavat olennaisesti, samalla kun osaavat tukitoiminnot vahvistuvat. Hän toteaa aloittavansa uuden yhtiön johdossa hyvillä mielin, nähden isännöintitoiminnan kehittämiselle uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia osana REIM Groupia, nähden lisäksi uusia mahdollisuuksia positiivisen lisäarvon luomiseen omalle asiakaskunnalle. REIM Groupin konsernihallituksen ja REIM Jyväskylä Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Multanen painottaa, että nyt toteutetun kaupan kautta REIM Groupin toiminta laajenee Keski-Suomeen ja samalla koko maan merkittävään kasvukeskukseen Jyväskylään. Erityisen iloinen hän on siitä, että kauppa tapahtui nimenomaan Isännöitsijätoimisto A Viinikainen Ky:n ja Ari Viinikaisen kanssa.Multanen painottaa myös sitä, että REIM Group tuo valtakunnallisuuden mukaan toimintaan, joka kuitenkin tapahtuu REIM Jyväskylässä paikallisuutta ja maakunnallisuutta arvostaen ja vaalien, jyväskyläläisenä yrityksenä. REIM Groupin toimitusjohtaja Saija Toivonen toivottaa Jyväskylän lämpimästi mukaan ryhmän toimintakartalle, todeten, että strategiana on jatkossakin laajentaa toimintaa mielenkiintoisille ja taloudellisesti aktiivisille sekä merkittäville paikkakunnille, joista Jyväskylä on erinomainen esimerkki. Kaupan myötä REIM Group toimii nyt yhdessätoista kaupungissa. Vuoden 2014 liikevaihto oli noin 11 miljoonaa euroa. Asiantuntijahenkilöstöä ryhmässä työskentelee kaupan jälkeen yli 150. Pääkonttori on Lappeenrannassa.
↧