Maanantaina käynnistyneellä Siistii hommaa -kampanjalla halutaan innostaa nuoria hakeutumaan kiinteistöpalvelualan opintoihin ja töihin alan yrityksiin. Kampanjalla pyritään myös vaikuttamaan yleisemmin kiinteistöpalvelualan arvostukseen ja tuomaan esiin alan ammattilaisten työn merkitystä meidän jokaisen arkeen. Kampanjan taustalla on Kiinteistötyönantajat ry. – Tutkimusten mukaan nuoret eivät tunne kiinteistöpalvelualaa ja sen tarjoamia uramahdollisuuksia. Ala on kuitenkin merkittävä ja vakaa työllistäjä nyt ja tulevaisuudessa – niin kauan kun on taloja, on töitä, kertoo Kiinteistötyönantajat ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén. Kiinteistöpalvelut ovat rakennuksiin ja toimitiloihin liittyviä palveluita kuten esimerkiksi kiinteistöhuoltoa, energianhallintaa, teknisiä palveluita, siivousta ja aulapalveluita. Kiinteistöpalvelualan ammattilaiset pitävät huolen siitä, että kaikki toimii. Ala työllistää yli 100 000 henkilöä ja eläköitymisen myötä uusia osaajia tarvitaan lisää. Pelkästään TE-hallinnon mol.fi-sivulla on tarjolla tällä hetkellä yli 1 000 kiinteistöpalvelualan avointa työpaikkaa eri puolilla maata. Kiinteistöissä tarvittavat palvelut monimuotoistuvat koko ajan, mikä tuo alalle lisää kasvua. Samalla alan ammattilaisilta vaaditaan entistä monipuolisempaa osaamista. Alan ammatillista koulutusta onkin uudistettu moniosaajuuden mahdollistavaan suuntaan ja näin vastaamaan paremmin työelämän tarpeisiin. – Haluamme kampanjalla lisätä nuorten tietoutta kiinteistöpalvelualasta, alan koulutuksesta, ammateista ja työtehtävistä sekä hyvistä uratarinoista. Alan koulutus kannattaa. Moni viihtyy tällä alalla koko työuransa, sillä mahdollisuudet kehittyä ja rakentaa itsensä näköistä urapolkua ovat lähes rajattomat, Gramén kertoo. Kampanja käynnistyy nuorille suunnatun Siistiihommaa.fi-nettisivuston lanseerauksella 5.-7.5. järjestettävässä Taitaja 2015 -tapahtumassa Turussa. Tapahtumaan arvioidaan osallistuvan noin 50 000 ammatinvalintaikäistä nuorta. Siistii hommaa -kampanjan nettisivut: www.siistiihommaa.fi
↧