Motiva palkitsee tänä vuonna kolmannen kerran Vuoden uusiutuva energiateon. Nyt haetaan asuinrakentamisen edelläkävijöitä, jotka suunnittelevat tai saneeraavat asuinaluetta tai yhdyskuntaa.
Vuoden uusiutuva energiateko palkintoraati on päätynyt kahteen palkittavaan sarjaan:
I Suunnitteilla oleva asuinalue tai yhdyskunta, jossa on tavoitteena käyttää monipuolisesti uusiutuvaa energiaa ja älykkäitä energiaratkaisuja ja josta on neuvoteltu jo kunnan kaavoittajien kanssa.
II Asuinalue tai yhdyskunta, jonka energiaratkaisuja kehitetään uusiutuvan energian ja älykkäiden ratkaisujen suuntaan.
Raati haluaa painottaa seuraavia asioita palkintoa myöntäessään: uusiutuvan energian ympärivuotinen käyttö ja osuus kokonaisenergiankulutuksesta, rakentamisen energiatehokkuus, älykäs mittarointi ja ohjaus sekä energiankulutuksen seuranta.
Tärkeätä hankkeiden vertailussa on myös suunnitelman monistettavuus, innovatiivisuus ja toimijoiden vankka sitoutuminen asiaan. Palkitsemisen tavoitteena on tuoda näkyvyyttä uusille mahdollisille ratkaisuille asumisen rakentamisessa ja edistää eri toimijoiden yhteistyötä suunnitteluvaiheesta toteutukseen.
Palkittavana voi olla kunta, yritys tai yksityisten henkilöiden ja asuinyhtiöiden muodostama hanke. Yksittäiset asuinrakennukset eivät kuulu kilpailun piiriin.
”Tähtäimessä ovat erityisesti alueelliset hybridienergiaratkaisut. Sellaisten mahdollisuuksia on pohdittu viimeisen 30 vuoden ajan ja nyt olisi hienoa löytää hyviä esimerkkejä esiteltäväksi laajemmin”, sanoo ylitarkastaja Aimo Aalto työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Paikallisen energialaitoksen ja kaavoittajan on oltava tietoisia suunnitelmasta
Työ- ja elinkeinoministeriö rahoittaa Vuoden uusiutuva energiateko -palkitsemisen, joka toteutetaan joka toinen vuosi. Palkinto on tätä ennen annettu vuosina 2009 ja 2011. Tänä vuonna palkintona voidaan maksaa enintään 10 000 euron arvosta palkitun hankkeen suunnittelu- tai toteutuskuluja. Kilpailuun voi ilmoittautua mukaan Motivan www-sivuilla olevan lomakkeen kautta 31. elokuuta asti. Voittaja julkistetaan lokakuussa Energiansäästöviikolla.