Paloturvallisuuteen liittyvät asiat eivät välttämättä tule ensimmäiseksi mieleen joulun lähestyessä, kun mielessä pyörii monta muutakin hoidettavaa asiaa. Kynttilöiden lepattaessa ja joulutarvikkeita esiin kaivaessa on kuitenkin hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään muutamia paloturvallisuuteen liittyviä seikkoja, jotta varmistaa itselleen ja läheisilleen turvallisen joulumielen. Saako joulukranssin laittaa oveen tai voiko juuri joulua varten ostetun tyylikkään kynnysmaton asettaa oven eteen toivottamaan jouluvieraat tervetulleiksi? Entäpä palovaroitin, kuka siitä vastaa? Mitäs se laki asiasta mahtaakaan sanoa? Pelastussuunnitelma auttaa Suomessa syttyy yli 2000 asuntopaloa vuodessa. Lisäksi asunnoissa tapahtuu vuosittain yli tuhat sellaista vaaratilannetta, jossa palon alku uhkaa levitä rakennuksessa. Pelastuslaissa (379/2011) säädetään, että asuinrakennuksiin, joissa on vähintään kolme asuinhuoneistoa, on laadittava pelastussuunnitelma (15 §). Pelastussuunnitelman laadinta ja sen ajantasaisuudesta huolehtiminen on taloyhtiön hallituksen vastuulla. Pelastussuunnitelma on omatoimisen varautumisen, kuten tulipalojen sammutuksen ja muiden pelastustoimenpiteiden, keskeinen työväline. Pelastussuunnitelman laadinnan lähtökohtana on kiinteistön erityispiirteiden ja riskien tunnistaminen. Pelastussuunnitelma on turvallisuuden parantamisen työväline ja se on pidettävä ajan tasalla siten, että sen sisältö vastaa asuinkiinteistöjen kulloistakin tilannetta esimerkiksi korjaushankkeiden jälkeen. Pelastussuunnitelman avulla hahmotetaan taloyhtiön vaaranpaikat sekä suunnataan toimenpiteitä vaaranpaikkojen poistamiseen. Taloyhtiön hallituksen tehtävänä on varmistaa, että pelastussuunnitelmassa arjen turvallisuuden parantamiseksi todetut toimenpiteet todella tulevat tehdyiksi. Hallitus vastaa myös siitä, että pelastussuunnitelman sisällöstä tiedotetaan asukkaita. Pelastussuunnitelmaan on muun ohella kirjattava pääsulkujen ja sähkökeskuksen sijainnit, ilmanvaihdon pysäytyspainikkeen sijainti sekä paloteknisten laitteiden tiedot kuten porraskäytävän savunpoistoluukun avauspainikkeen sijainti. Samoin esimerkiksi tikkaat, poistumistieopasteet ja valaistus on tarkistettava ja huollettava säännöllisesti. (Palo)Turvallinen porraskäytävä Poistumisen turvaamiseksi ja pelastustoiminnan helpottamiseksi, esimerkiksi tulipalotilanteessa, on rakennusten uloskäytävät ja pelastustiet pidettävä esteettöminä ja kulkukelpoisina sekä muutenkin sellaisessa kunnossa, että niitä voidaan käyttää turvallisesti ja tehokkaasti. Käytännössä tämä tarkoittaa tilojen pitämistä siinä kunnossa, että tulipalon syttymisen tai tahallisen sytyttämisen sekä palon leviämisen vaara on vähäinen ja asukkaat voivat vaaran uhatessa turvallisesti poistua tai heidät voidaan pelastaa rakennuksesta. Uloskäytävät ja kulkureitit niille tulee tarvittaessa merkitä ja valaista asianmukaisesti. Porraskäytävissä ei saa säilyttää tavaraa kuten lastenvaunuja, rollaattoreita, polkupyöriä tai muuta irtotavaraa (kuten huoneistokohtaisia kynnysmattoja) edes väliaikaisesti kuten joulunpyhien ajan. Esimerkiksi lastenvaunut tuottavat palaessaan myrkyllistä savua käytävään ja aiheuttavat siten vakavaa vaaraa asukkaille. Jouluisen tyylikkäälle kynnysmatolle täytyy siten löytää joku muu sijoituspaikka kuin porraskäytävä. Sama sääntö koskee myös joulukukalle varattua kukkaruukkua. Sen eikä joulukuusen paikka ole porraskäytävässä, vaan huoneiston sisäpuolella tai porraskäytävän ulko-oven ulkopuolella. Vieraille ja toisille asukkaille voi joulumieltä kuitenkin levittää näyttävällä joulukranssilla, jonka laittaminen oveen on sallittua. Se liekkiin leimahtaa Kynttilät luovat tunnelmaa ja valaisevat pimeääkin pimeämpiä talvisia iltoja. Kynttilöitä tulee kuitenkin muistaa valvoa, vaikka illanvietto venähtäisi pidemmäksi ja uni rupeaisi painamaan silmää. Valvonnan ohella on syytä huolehtia asunnon paloturvallisuudesta. Pelastuslaissa on jokaista asukasta koskevia yleisiä velvoitteita kuten jokaisen toimintavelvollisuus, yleinen huolellisuusvaatimus sekä velvollisuus varovaisuuteen tulen käsittelyssä. Tämä tarkoittaa, että asukas on velvollinen noudattamaan yleistä huolellisuutta tulipalojen ja muiden onnettomuuksien välttämiseksi sekä noudattamaan erityistä huolellisuutta tulen ja vaarallisten aineiden käsittelyssä. Asukkaan velvollisuuksiin kuuluu myös huoneistokohtaisen palovaroittimen hankinta ja sen toimivuudesta huolehtiminen. Palovaroitin on pakollinen varuste jokaisessa asunnossa (pelastuslain 17 §). Asunnon jokaisen kerroksen tai tason alkavaa 60 m2 kohden on oltava vähintään yksi palovaroitin. Palovaroittimen toimivuus on syytä testata riittävän usein, esimerkiksi kerran kuukaudessa. Nyt on siten oivallinen hetki laittaa joulukranssi oveen, kynnysmatto sille kuuluvalle paikalle ja testata palovaroittimen toiminta. Sen jälkeen villasukat jalkaan, kynttilät palamaan paloturvalliselle alustalle ja ei kun nauttimaan paloturvallisesta joulutunnelmasta höyryävän glögin äärellä.
↧