Eläkevakuutusyhtiö Etera on ostanut Etu-Töölöstä tontin, jolle se rakennuttaa seniorivuokra-asuntoja.
Etera osti Paavo Nurmen Säätiöltä kiinteistöyhtiön, joka omistaa tontin Pohjoisella Rautatiekadulla Helsingissä. Aivan Marian sairaalan vieressä sijaitseva tontti on rakentamaton kerrostalotontti.
”Näin hyvältä paikalta tarjoutuu harvoin tilaisuutta ostaa tonttia. Erinomaisella paikalla, aivan ydinkeskustan palvelujen äärellä on asunnoille aina kysyntää. Uskomme, että kysyntää on erityisesti senioriasunnoille, joita on harvoin mahdollista rakentaa uudiskohteeseen näin keskustaan”, Eteran kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta sanoo.
Rakennusoikeutta tontilla on 6 200 kerrosneliömetriä. Rakennustyöt alkavat loppuvuodesta 2013, ja asunnot valmistuvat keväällä 2015.
Etera on yksi Suomen suurimmista kiinteistösijoittajista yli 900 miljoonan euron kiinteistösijoituksillaan. Kaikkiaan Eteralla on sijoituksia noin 5,7 miljardia euroa. Sijoitukset tuottivat 9,9 prosenttia vuonna 2012.