Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Kiinteistöt säästävät jopa tuhansia euroja karsimalla turhat palohälytykset

$
0
0

Jopa 90 prosenttia hälytyksistä aiheuttaa turhia hälytyslähtöjä. Vuosi sitten pelastuslaitokset alkoivat laskuttaa kiinteistöjä turhista hälytyksistä. Ennakoivilla kunnossapitotoimenpiteillä voi parantaa turvallisuutta ja välttyä vääriltä hälytyksiltä.

Tekniset turvallisuusratkaisut, kuten paloilmoittimet, turva- ja poistumistievalaistus, hälytystensiirto, savunpoisto ja kulunvalvonta, on hyvä ottaa huomioon jo rakennusvaiheessa, mutta niistä on myös pidettävä huolta. Mitä paremmin ja aiemmin riskit tunnistetaan, sitä paremmin niihin pystytään varautumaan. Ennakoiminen tuo myös säästöjä eikä kunnossapitovelkaa pääse syntymään. Pahimmillaan laiminlyöty ennakkohuolto muuttuu mittaviksi kuluiksi.

Esimerkiksi palvelutalossa voi olla jopa 20 turhaa palohälytystä vuodessa, ja laskut hälytyksien aiheuttamista turhista käynneistä kohoavat helposti jopa tuhansiin euroihin. Pirkanmaalainen palvelutalo haastoi Caverionin löytämään ratkaisun turhien hälytysten ongelmaan. Kiinteistöteknisiä palveluita tarjoava Caverion on yksi Suomen suurimmista turvallisuusjärjestelmien ja -palvelujen toimittajista.

Caverion vaihtoi kiinteistön paloilmaisimet erilaisiin osoitteellisiin lämpö-, savu- ja yhdistelmäilmaisimiin ja hälyttimiin. Palvelutalon ilmaisimet sijoitettiin kiinteistön eri huoneistoihin ja ne ohjelmoitiin ennakkohälyttämään omalle henkilökunnalle, joka ennättää tarkistaa tilanteen ajoissa. Vasta sen jälkeen hälytetään palokunta tarpeen mukaan. Nyt turhat hälytykset ja kulut on saatu hallintaan.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles