Onko rakennusten energiatehokkuus mahdollisuus vai pakko? Tätä pohtii energia-asiantuntija Matti Hellgren mielenkiintoisessa artikkelissaan, jonka lyhyempi versio julkaistiin vastikään Taloyhtiö.Nyt -teemalehdessä.
Viime vuodet ja varsinkin vuosi 2013 ovat tuoneet uusien energiatehokkuusvaatimuksien myötä suuria muutoksia korjausrakentamiseen ja olemassa olevin rakennusten energiatehokkuuden arviointiin.
Rakennusten energiatehokkuuden kuvaamisessa ja laskennassa on siirrytty ns. kokonaisenergiatarkasteluun ja energiamuotokertoimien käyttöön.
Uusi rakennusten energiatodistuksia käsittelevä laki sekä lakiin liittyvä ympäristöministeriön asetus (asetus rakennuksen energiatodistuksesta) astui voimaan 1.6.2013 muuttaen oleellisesti rakennusten energiatehokkuuden arviointia ja esitystapaa.
Myös rakennusten korjaus- ja muutostöille asetettiin valtiovallan toimesta energiatehokkuusvaatimuksia, kun kyse on rakennuksen luvanvaraisesta korjaamisesta, käyttötarkoituksen muuttamisesta tai teknisten järjestelmien muuttamisesta.
Ympäristöministeriön asetus rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä astui voimaan viranomaisten käytössä olevien rakennusten osalta 1.6.2013 ja muiden rakennusten osalta 1.9.2013.
Se ovatko muutokset kiinteistön omistajan kannalta hyviä ja kannustavia, herättää voimakkaita tunteita ja paljon erilaisia mielipiteitä.
Mihin energia rakennuksessa kuluu – Keskitymmekö oleelliseen?
Kun taloyhtiöissä mietitään keinoja rakennuksen energiankäytön tehostamiseksi, on tärkeää ymmärtää mihin rakennukseen ostettu energia kuluu, jotta rajalliset resurssit osataan kohdistaa järkevästi ja taloudellisesti kannattavimpiin kohteisiin. Harva osakas tietää, että rakennukseen ostetusta lämpöenergiasta kuluu keskimäärin n. 20…25 % lämpimän käyttöveden tuottamiseen ja joutuu lopulta viemäriin, n. 30…35 % johdetaan ilmanvaihdon kautta lämpimänä ilmana ulos samalla kun ulkoseinien sekä ikkunoiden lämpöhäviöiden osuus rakennukseen ostetusta kokonaislämpömäärästä on yhteensä vain n. 25 % (Kuva 1).
Kun tämän tiedon pohjalta arvioimme eri toimenpiteiden aikaansaamia säätövaikutuksia, havaitaan että jo 20 % vedensäästöllä vaikutetaan rakennuksen lämmitysenergiankulutukseen yhtä paljon kuin ikkunoiden vaihdolla tai rakennuksen ulkovaipan lisäeristämisellä. Toki jos rakennuksen julkisivu on siinä tilassa että siihen joudutaan joka tapauksessa suorittamaan laajoja korjaustoimenpiteitä, on ikkunaremontin sekä ulkovaipan lisäeristämisen mahdollisuus tällöin järkevää ja tarkoituksenmukaista selvittää. Tätä nyt voimaan astuneet laki ja asetuskin edellyttävät.
Rakennuksen käytön ja energiatehokkuuden kannalta on oleellisinta huolehtia siitä että kulutusseuranta on ajantasaista ja olemassa olevat tekniset järjestelmät ovat kunnossa ja niitä käytetään oikein.
Rakennuksen energiatehokkuuden parantaminen korjaus- ja muutostöissä – Mitä vaatimukset tarkoittavat?
Kesällä 2013 voimaan astuneen asetuksen myötä kiinteistössä suoritettaville luvanvaraisille korjaus- ja muutostöille asetetaan energiatehokkuuden vähimmäisvaatimukset jotka tulee täyttyä jos ja kun hankkeisiin ryhdytään.
Päätös mahdollisiin korjaus- ja muutostöihin säilyy edelleen kiinteistön omistajalla, eli kiinteistön omistaja päättää, milloin ja missä laajuudessa hän ryhtyy korjaamaan ja mitkä ovat parhaat keinot parantaa energiatehokkuutta säädösten puitteissa.
Energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä ei tarvitse toteuttaa, mikäli ne eivät ole teknisesti, toiminnallisesti tai taloudellisesti toteutettavissa.
Taloudellisesti toteutettavalla tarkoitetaan kustannustehokkaasti toteutettavissa olevaa ratkaisua. Kustannustehokkuuden tarkastelujaksona eli takaisinmaksuajan ajanjaksona käytetään asuinrakennuksissa 30 vuotta ja muissa rakennuksissa 20 vuotta, jos tarkasteltavan rakennusosan tai järjestelmän tai sen osan normaali käyttöikä ei ole tätä lyhempi.
Viimekädessä mahdollisen teknisen ja taloudellisen toteutettavuuden arviointi jää paikallisten rakennusvalvontaviranomaisten arvioitavaksi / tulkittavaksi tilanteissa joissa kiinteistön omistajan selvitysten mukaan energiatehokkuuden parantaminen ei ole perusteltua. Nähtäväksi jää, kuinka eri alueiden rakennusvalvontaviranomaiset tästä selviävät käytettävissä olevilla resursseilla ja alueellisesti vaihtelevalla osaamisella.
Hankkeita, joita uudet energiatehokkuusvaatimukset koskevat ovat esim. laajat peruskorjaukset, rakennuksen ulkovaipan korjaukset ja teknisten järjestelmien uusiminen, eli hankkeet joihin useimmiten tarvitaan rakennus- tai toimenpidelupa.
Kolme tapaa täyttää energiatehokkuusvaatimukset korjaushankkeissa
Kun kiinteistössä suoritetaan sellaisia korjaus- tai muutostöitä, jotka edellyttävät samalla energiatehokkuuden parantamista, on omistajalla käytännössä kolme vaihtoehtoista tapaa saavuttaa asetetut vaatimukset.
Ensimmäisenä vaihtoehtona on parantaa korjattavien tai uusittavien rakennusosien lämmönpitävyyttä asetuksessa esitettyjen minimivaatimusten mukaisiksi.
Toisena vaihtoehtona on parantaa rakennuksen energiatehokkuutta asetuksessa esitetylle rakennustyyppikohtaisesti määritellylle tasolle. Tässä vaihtoehdossa tarkastellaan koko rakennuksen vuosittaista, normaalikäytössä syntyvää laskennallista energianmuotokertoimilla korjattua energiankulutusta suhteessa rakennuksen pinta-alaan (= E-luku).
Kolmantena vaihtoehtona on laskea rakennukselle ominainen, rakentamisajankohdan mukaisilla ratkaisuilla laskettu energianmuotokertoimilla korjattu kokonaisenergian kulutus eli E-luku ja pienentää sitä vähintään asetuksessa rakennustyyppikohtaisesti esitettyjen kaavojen mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. asunrakennusten osalta minimissään 15…20 % alenemaa E-luvussa.
Lisäksi uusittavien teknisten järjestelmien energiatehokkuudelle on asetuksessa määritelty omat vaatimukset.
Kun rakennuksessa suoritetaan edellä kuvattuja energiatehokkuuteen vaikuttavia luvanvaraisia toimenpiteitä, on rakennuksessa suoritettava tarpeellisin osin taloteknisten järjestelmien (lämmitys ja ilmanvaihto) tasapainotus ja säätö. Tämä sinällään on muutenkin erittäin tärkeää hyvän sisäilman ja asumismukavuuden kannalta. Lisäksi rakennusvalvontaviranomaisille on todennettava loppukatselmuksen yhteydessä lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien oikea ja energiatehokas toiminta.
Antaako energiatodistus tietoa rakennuksen energiatehokkuudesta?
Uudistetussa rakennuksen energiatodistuksessa siirryttiin olemassa olevien rakennusten osalta aiemmasta, rakennuksen toteutuneeseen energiankulutukseen perustuvasta toteutustavasta laskennalliseen / teoreettiseen energiatehokkuuden tarkasteluun. Energiatodistuksessa esitetään kaikille rakennuksille energianmuotokertoimilla korjattu laskennallinen arvio siitä kuinka paljon rakennus kuluttaisi energiaa olettaen että:
- rakennus on toteutettu suunnitelmien mukaan
- rakentamisen laatu on ollut moitteetonta ja rakenteet kunnossa
- rakennuksen tekniset järjestelmät ovat kunnossa
- rakennuksen ylläpito, käyttö ja huoltotoiminta ovat olleet moitteetonta
- rakennuksen käyttö ja käyttöaste on rakentamismääräyskokoelman mukaisten ”normien” mukainen.
Tarkastelutapa soveltuu jossain määrin rakennuslupamenettelyn yhteydessä annettavan rakennettavan rakennuksen energiatehokkuutta kuvaavan energiatodistuksen pohjaksi. Tällöin ei vielä ole todellista tietoa rakennuksen ja sen teknisten järjestelmien toiminnasta, rakentamisen laadusta ynnä muista lukuisista rakennuksen todelliseen energiatehokkuuteen oleellisesti vaikuttavista tekijöistä rakennuksen käyttöaikana.
Sen sijaan käytössä oleville rakennuksille todellisista kulutuksista irrallaan oleva laskenta-/tarkastelutapa ei palvele tarkoitusta eikä anna tietoa rakennuksen oikeasta energiatehokkuudesta ja sen mahdollisista puutteista.
Suomen Talokeskus Oy on toiminut kiinteistöjen energiatehokkuuteen liittyvissä hankkeissa jo 1930-luvulta alkaen ja kerännyt kiinteistöjen lämmön-, sähkön- ja vedenkulutuksiin liittyvää tietoa aktiivisesti 1980-luvulta alkaen. Käytössämme on tuhansien kiinteistöjen kuukausitason energiankulutuksen tietopohja kymmenien vuosien ajalta sekä vankka kokemus rakennusten energiatehokkuuden seurannasta ja parantamisesta. Keräämämme tiedon perusteella voidaan osoittaa mm. seuraavia energiatehokkuuteen vaikuttavia tärkeitä tekijöitä:
- Asuinrakennuksissa lämmitysenergian kulutus on määräävä tekijä rakennuksen energiatehokkuutta arvioitaessa
- Samalla maantieteellisellä alueella sijaitsevien, keskenään vertailukelpoisten rakennusten energiankulutuksissa ja eritoten lämpöindeksissä (lämmitystarveluvuilla normeerattu vuotuinen lämmitysenergian kulutus jaettuna lämmitetyllä tilavuudella) esiintyy suuria eroja.
- Asuinrakennuksissa rakennusten lämpöindeksien suuret poikkeamat eivät pääosin ole seurausta rakennusten asukkaiden toisistaan poikkeavista käyttötottumuksista, vaan rakennuksen teknisten järjestelmien ja rakenteiden ylläpidosta, huollosta ja oikeasta käytöstä tai näiden puuttumisesta joko osittain tai kokonaan.
Uusi energiatodistuksissa käytettävä laskentatapa ei valitettavasti huomioi edellä esitettyjä rakennuksen ylläpitoon ja käyttöön liittyviä tekijöitä, jotka ensisijaisesti ovat merkittäviä rakennuksen todelliseen energiatehokkuuden hyvyyteen/heikkouteen vaikuttavia perustekijöitä. Energiatodistus ei siis välttämättä kerro:
- Onko rakennus toteutettu suunnitelmien mukaan
- Mikä on ollut rakentamisen ”laatu”
- Mikä on rakenteiden todellinen kunto ja energiatehokkuus
- Mikä on taloteknisten järjestelmien todellinen kunto ja energiatehokkuus
- vastaako rakennuksen oikea energiatehokkuus todistuksessa esitettyä ”teoreettista” kulutustasoa
Valitettavasti uusi laskennallinen energiatodistus on olemassa olevalle rakennukselle likimain sama kuin että nuorille annettaisiin 9. luokan päättötodistus lapsen syntymävuoden ja perhetaustan perusteella arvioiden, että arvosanat voisivat olla nämä, jos lapsi olisi ensimmäiset 9 vuotta tehnyt aina läksynsä ja suorittanut opiskelunsa virheettömästi ja täysipainoisesti jättäen samalla kertomatta mitkä arvosanat oikeasti ovat.
Suunniteltaessa rakennuksen energiatehokkuuden parantamista tulisikin yhtiöissä ensisijassa panostaa olemassa olevien teknisten järjestelmien (lämmitys, ilmanvaihto, vesi- ja viemäri) ennakoivaan ja säännölliseen huoltoon, oikeaan käyttöön sekä lämmön, sähkön ja veden kulutusseurannan tehostamiseen.
Parantaako energiamuotokertoimien käyttö vertailtavuutta?
Rakennuksen kokonaisenergiatarkasteluun perustuvassa energiatehokkuuden arvioinnissa esitetään määräysten mukaisilla laskentakaavoilla laskettu rakennuksen vuotuinen energianmuotokertoimilla painotettu energiankulutus. Energiamuotokertoimien käytöllä pyritään yhteismitallistamaan eri energiamuodot (lämpö ja sähkö) keskenään vertailukelpoisiksi.
Rakennuksen laskennallista energiankulutusta painotetaan siis energiatehokkuustarkasteluissa energiamuotokertoimilla sen mukaan, kuinka ympäristöystävälliseksi käytettävä energiamuoto katsotaan. Huonoin kerroin (1,7) on sähköllä, fossiilisten polttoaineiden kerroin on 1, kaukolämmön 0,7 ja uusiutuvien polttoaineiden 0,5.
Menettelytavan selkeydestä ja oikeudenmukaisuudesta on käyty paljon keskusteluja. Yksittäiselle rakennuksen tai osakkeen omistajalle tai mahdolliselle ostajalle on varsin vaikeaa selvittää kuinka kaksi yhtä paljon ostoenergiaa kuluttavaa rakennusta saadaan energiamuotokertoimien käytön myötä täysin ”eriarvoisiksi”. Näin esim. sähkölämmitteisen talon energiankulutus on kyseisellä laskentamenettelyllä käsiteltynä lähes kaksinkertainen verrattuna tapaukseen jossa lämmitysmuotona olisi kaukolämpö (Kuva 2).
Energiamuotokertoimet kuvaavatkin ensisijaisesti valtakunnallisen energiantuotannon ja –hankinnan tehokuutta ja ympäristövaikutuksia verotuksessa sovitun hyödynjakomenetelmän periaatteita mukaillen. Sen sijaan ne eivät sovellu kuvaamaan rakennuksen ja sen teknisten järjestelmien energiatehokkuutta.
Toimiva kulutusseuranta avain energiatehokkuuden parantamiseen
Oikein hyödynnettynä toimiva ja aktiivinen kulutusseuranta tarjoaa kiinteistölle tehokkaan työkalun energiankäytön hallintaan. Kun kulutuksia seurataan, analysoidaan ja verrataan minimissään kuukausitasolla, voidaan energiankulutuksissa tapahtuvat odottamattomat muutokset havaita ajoissa ja puuttua mahdollisiin ongelmiin ennen kuin ne aiheuttavat merkittäviä kustannuksia.
Suomessa on edelleen valitettavan suuri joukko kiinteistöjä, joissa ei vielä ole ymmärretty kulutusseurannan tärkeyttä ja merkitystä. Kulutustietoja useimmiten kerätään tavalla tai toisella, mutta kerätyn tiedon hyödyntäminen jää puutteelliseksi. Kulutusseurantaa ei ole se, että kerättyjä kulutustietoja hyödynnetään vain ja ainoastaan talousarvion ja toimintakertomuksen tuottamiseen sekä seuraavan vuoden energiakustannusten budjetointiin.
Rakennusten energiatehokkuuden kannalta olisikin paljon kustannustehokkaampaa jos kattava ja ongelmiin reagoiva kulutusseuranta ja taloteknisten järjestelmien kunnon ja toiminnan säännöllinen tarkastaminen olisivat lakisääteisiä nykymuotoisten energiatodistusten laadinnan ollessa vapaaehtoista.
Matti Hellgren
Kirjoittaja työskentelee energia-asiantuntijana ja asiakaspalvelupäällikkönä Talokeskuksessa.