HSY:n mittausten mukaan lämmityskauden alkaminen näkyy erityisesti omakotialueiden ilmanlaadussa pääkaupunkiseudulla. Tämän vuoksi on oleellista, että käyttää tulisijaansa oikein. Näin poltto on energiatehokasta ja syntyy mahdollisimman vähän terveydelle haitallisia päästöjä.
Puuta poltetaan pientaloalueella usein samoihin aikoihin
Puu on oikein käytettynä hyvä lämmitysaine. Puun poltossa myös hyödynnetään uusiutuvaa energiaa. Tulisijojen käyttö kuitenkin aiheuttaa savua eli päästöjä ilmaan.
– Monet omakotiasujat lämmittävät tulisijaansa usein samoihin aikoihin. Esimerkiksi takkaa tai saunaa lämmitetään yleensä iltaisin ja viikonloppuisin. Tuolloin tiiviillä pientaloalueilla puun polton päästöt voivat näkyä ilmanlaadussa, kuvailee projektitutkija Nelli Kaski Helsingin seudun ympäristöpalveluista.
Jokainen voi itse vaikuttaa tulisijansa päästöjen määrään
Talokohtaiset puunkäyttömäärät ovat pääkaupunkiseudulla suhteellisen pieniä. Puunpolton päästöillä on kuitenkin merkitystä, sillä pääkaupunkiseudulla on tiiviisti rakennettuja alueita, joissa on runsaasti pientaloja ja asuu suhteellisen paljon ihmisiä. Terveyshaittojen vähentämiseksi on tärkeää vähentää puunpolton päästöjä ja huomioida naapurit. Jokainen voi itse vaikuttaa siihen, kuinka puhtaasti puut palavat. Kaiken taustalla on polttopuun laatu ja kuivuus.
– Tärkeää on polttaa vain kuivaa puuta. Jos polttaa jätteitä tai märkää puuta, savupiipusta tupruaa ilmaan erityisen runsaasti päästöjä. Päästöt ovat haitallisia ihmisten terveydelle ja myös vähentävät viihtyisyyttä, Kaski toteaa.
Huonossa puun palamisessa syntyy myös mustaa hiiltä eli nokea, joka Suomen leveyspiireiltä kulkeutuu arktisille alueille saakka ja aikaistaa jään sulamista.
Nuohoojat jakavat vinkkejä hyvästä puunpoltosta
Nuohoojat jakavat kuluvalla lämmityskaudella koko Suomessa esitteitä puunpolton oikeaoppisesta polttamisesta ja säilyttämisestä.
– Kannattaa kysyä omalta nuohoojalta lisätietoa tulisijan käytöstä. Oli kyseessä uusi tai vanha tulisija, nuohoojien vinkeillä tulisijan lämmitys onnistuu energiatehokkaasti ja vähäpäästöisesti, Kaski sanoo.
Vanhaakin tulisijaa voi käyttää taitavasti ja vähentää muodostuvien epäpuhtauksien määriä. Hyvän palamisen tunnistaa piipusta nousevasta savun väristä. Kun savu on vaaleaa ja miedon hajuista, puunpoltto sujuu hyvin. Paloilmaa on silloin sopivasti ja käytetyt puut ovat kuivia.
Oleellista on myös sytyttää puut päältä. Kun polttopuut sytyttää päältä, puu palaa tulisijassa hallitusti, saa enemmän energiaa talteen ja päästöjä syntyy vähemmän. Jos sytyttää polttopuut alapuolelta, kaikki puut palavat yhtä aikaa. Tällöin palaminen ei saa riittävästi ilmaa, minkä vuoksi syntyy paljon savua. Lisäksi puista vapautuvat kaasut karkaavat palamattomina hormiin eikä lämpöä saada talteen.
Artikkeli Lämmityskausi alkaa – polta vain kuivaa ja puhdasta puuta julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.