Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testautti talonrakentamisessa yleisimmin käytettyjä puu- ja alumiinikehyksisiä ikkunoita. Testeissä selvitettiin mm. ikkunoiden säänkestävyyttä. Testien perusteella todettiin, että ikkunoiden laatu on kehittynyt hyvään suuntaan viimeisen 10 vuoden aikana.
Testeihin valittiin 15 ikkunaa kymmeneltä eri valmistajalta. Testatuista ikkunoista 13 oli tyypiltään kaksipuitteisia MSEA puu-/alumiini-ikkunoita ja kaksi tyypiltään yksipuitteisia 3K-eristyslasielementillä varustettuja PVC-muovi-ikkunoita. Testatut ikkunat olivat kooltaan 1,2m x 1,2m. Ikkunat oli valmistettu Suomessa ja muualla Euroopassa. Näytteet hankittiin valmistajilta, rautakaupoista ja verkkokaupasta. Kaikki testatut ikkunat oli CE-merkitty.
Testien tarkoituksena oli selvittää, täyttävätkö ikkunat suoritustasoilmoituksissa niille ilmoitetut arvot sekä standardin ohjeelliset vähimmäissuositukset. Ikkunoista testattiin säänkestävyysominaisuudet, kuten ilmanpitävyys, sateenpitävyys ja tuulenpaineen kestävyys. Lisäksi ikkunoille tehtiin ilmaääneneristävyyden määrittäminen sekä eristyslasielementin kaasupitoisuuden määrittäminen. U-arvon mittausta ikkunoille ei tehty. U-arvo, eli lämmönläpäisykerroin, kuvaa rakennuksen eri rakennusosien lämmöneristyskykyä.
Sateenpitävyys oli hyvä
Testien perusteella ikkunat saavuttivat sateenpitävyyden testeissä parhaimman luokan E1200, lukuun ottamatta kahta ikkunaa, jotka saavuttivat tason E900. Sateenpitävyyden luokka kertoo tuulenpaineen, jonka ikkuna kestää vuotamatta. Kaksi ikkunaa ei täyttänyt testeissä pientaloihin tarkoitettujen ikkunoiden sateenpitävyyden ohjeellista suunnitteluarvoa A450.
Tuulenpainetestin perusteella kaikki testatut ikkunat kelpaavat tavanomaiseen rakentamiseen. Ilmanpitävyyden testauksessa kaikki ikkunat pääsivät parhaaseen ilmanpitävyysluokkaan.
Ääneneristävyyden mittauksissa ikkunat täyttivät suoritustasoilmoituksessa niille esitetyt desibeliarvot. Testattujen ikkunoiden ilmaääneneristysluku (Rw)vaihteli 43–49 dB välillä ja ilmaääneneristysluku tieliikennemelussa (Rw+Ctr) vaihteli 37–40 dB. Ääneneristävyys mitattiin myös teippaamalla ikkunoiden ulkopuitteet. Tällöin ääneneristävyydet olivat 0–2 dB parempia.
Eristyslasielementtien Argon-kaasupitoisuuksien mittauksien tulokset jakautuvat tasaisesti n. 92 – 96 % välille, mikä on hyvä tulos. Yhden ikkunan mittaustulokseksi saatiin n. 89 %. Eristyskaasutäyttöihin jää yleensä muutama prosentti ilmaa, joten aivan 100 % täyttöasteeseen ei useinkaan päästä.
Testitulokset yllättivät positiivisesti
Kahta testattua ikkunaa lukuun ottamatta, kaikki ikkunat täyttivät taulukossa vaativimman rakennustyypin ikkunoiden ohjeelliset vähimmäisvaatimukset. Tukes selvittää kyseisten valmistajan kanssa puutteita, jotka koskevat suoritustasoilmoituksessa annettujen arvojen ja testauksessa saatujen tuloksien eroavaisuuksia.
– Ikkunatestin tulokset yllättivät positiivisesti, kun vertaa niitä vuosina 2006 ja 2009 TM:n Rakennusmaailman teettämien testien tuloksiin. Ikkunavalmistajat ovat ottaneet selvän laatuharppauksen eteenpäin noista ajoista, kertoo ylitarkastaja Petri Kulmala Tukesista.
Tukesin teettämä ikkunoiden testaus on osa rakennustuotteiden laajaa testausohjelmaa, joka käynnistyi vuoden 2016 lopussa. Tarkoituksena on saada tilannekuva rakennustuotteiden yleisestä laadusta ja vaatimustenmukaisuudesta. Tulosten avulla rakennustuotteiden valvontaa kehitetään siten, että se olisi mahdollisimman tehokasta ja vaikuttavaa.
Lisätietoja rakennustuotteiden hyväksymismenettelyistä
Artikkeli Tukesin testauttamista ikkunoista ei löytynyt merkittäviä puutteita – laatu on parantunut julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.