Helsingin Hämeentie on yksi maan vilkkaimmista kaupunkiliikenneväylistä. Hämeentien liikennemäärä on 7000-10500 henkilöautoa ja noin 3000 bussia vuorokaudessa. 65-75 prosenttia autoliikenteestä on läpiajoliikennettä. Viiden vuoden aikana poliisin tietoon tulleista onnettomuuksista näkee, että jalankulkijoiden kannalta vaarallisimpia ovat valo-ohjatut ylitykset pysäkkien yhteydessä.
Usein onnettomuuksia sattuu ajokaistojen keskellä sijaitsevien pysäkkien ratikoihin viime tipassa kiirehtiville matkustajille. Erityisen alttiita tällaisille onnettomuuksille ovat lapset.
As Oy Hämeentie 21:n, taitelija Jukka Hakasen ja Vuokraturvan yhteistyönä Hämeentien vilkkaimmalle osalle Hakaniemen ja Sörnäisten väliin syntyi erikoinen muistutus tästä vaarasta. Valtava, kerrostalon seinän kokoinen hahmo näkyy kauas ja sijaitsee juuri vilkkaan raitiovaunupysäkin kupeessa.
Artikkeli Lasten liikenneturvaa talon seinän kokoisena julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.