Taloyhtiön kannalta yhtiökokous on tärkeä ilta – siellä muun muassa vahvistetaan yhtiön tilinpäätös, päätetään yhtiön tulevista asioista ja osakkailla on mahdollisuus käyttää äänivaltaansa. Seuraavassa on listattuna tärkeitä asioita, jotka tulee muistaa yhtiökokouksesta.
1. Toimita kutsu yhtiökokoukseen ajoissa
Jo laki määrää yhtiökokouskutsun toimittamisesta ajallaan. Virheellisesti toimitettu kutsu voi aiheuttaa pahimmillaan yhtiökokouksessa tehdyn päätöksen pätemättömyyden tai mitättömyyden. Asiassa on kuitenkin toinen puoli: ajoissa toimitettu kutsu antaa ihmisille aikaa valmistautua kokoukseen ja varata ilta kalenterista. Lain mukaan kokouskutsu on toimitettava aikaisintaan kahta kuukautta ja viimeistään kahta viikkoa ennen yhtiökokousta. Tätä sääntöä on noudatettava.
2. Muistuta kokouksesta
Paperinen yhtiökokouskutsu jää helposti lojumaan keittiön pöydälle tai voi hukkua muiden papereiden sekaan. Kokouksesta on syytä muistuttaa vielä kutsun lähettämisen jälkeen ja mieluiten eri kanavissa. Laita lappu ilmoitustaululle tai rapun oveen tai kirjoita lyhyt viesti Facebookiin tai taloyhtiön nettisivuille. Viestissä on hyvä innostaa ihmisiä osallistumaan ja muistuttaa kokouksen tärkeydestä.
3. Pidä materiaalit nähtävillä etukäteen
Kokouksen keskustelusta saa antoisamman, kun osallistujat ovat voineet tutustua materiaaliin etukäteen. Laki velvoittaa, että hallituksen päätösehdotukset, viimeisin tilinpäätös, toimintakertomus, tilintarkastuskertomus ja toiminnantarkastuskertomus pidetään osakkaiden nähtävillä ennen kokousta. Paras tapa on liittää ne kokouskutsuun yhdessä talousarvion ja kunnossapitotarveselvityksen kanssa.
4. Huolehdi kokouksen lainmukaisuudesta
Yhtiökokouksen päätökset voivat olla pahimmillaan pätemättömiä tai mitättömiä, jos niitä ei ole tehty lainmukaisella tavalla. Pidä huoli mm. siitä, että päätöksissä huomioidaan osakkaiden yhdenvertaisuus ja että vain ne osakkaat, joilla on äänioikeus, saavat äänestää.
Apua yhtiökokouskauteen saa esimerkiksi seuraavista oppaista:
- Marina Furuhjelm – Annika Kemppinen – Mia Pujals: Päätöksenteko taloyhtiössä
- Kristel Pynnönen: Osakkaan yhtiökokousopas
Artikkeli Näillä vinkeillä onnistut yhtiökokouksessa julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.