Kiinteistöpalvelualan yritysten tämänhetkinen suhdannetilanne on jonkin verran tavanomaista heikompi. Tämä käy ilmi Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n tuoreesta suhdannebarometrista. Näkymät ovat kuitenkin kohentuneet loppusyksyn ja alkutalven aikana, ja alan yleisen suhdannetilanteen odotetaan jonkin verran vahvistuvan lähikuukausina.
- Kasvupotentiaalia on erityisesti kunta-alalla, jossa merkittävä osa kiinteistöpalveluista tuotetaan yhä kuntien omana työnä. Myös kotitaloudet ovat entistä tärkeämpiä kohteita etenkin alan pk-yrityksille, kun palveluja ostetaan kotitalousvähennyksen kannustamana, Kiinteistötyönantajat ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén kommentoi suhdannenäkymiä.
Kiinteistöpalvelualan yritysten suhdannenäkymien saldoluku oli tammikuussa +11. Paranemista odotti 18 prosenttia alasta, ja 7 prosenttia ennakoi heikkenemistä. Odotukset alkuvuodelle ovat varovaiset, ja myynnin arvioidaan supistuvan. Toiselle neljännekselle ennustetaan kuitenkin myönteisempää myyntikehitystä. Pitkällä aikavälillä kiinteistöpalveluala on riippuvainen asiakastoimialojen menestyksestä.
- Aika näyttää, kuinka paljon teollisuuden murros ja kuluttajien ostokäyttäytymisen muutos vaikuttavat kysyntään. Automatisointi sekä toimitila- ja asiakastarpeiden muutokset tulevat seuraavien kymmenen vuoden aikana näkymään kiinteistöpalvelualalla painopistealueiden muutoksina, Gramén jatkaa.
Alan kustannukset ovat hienoisessa nousussa. Kannattavuus vuonna 2013 oli parempi kuin vuonna 2012. Kannattavuuden arvioidaan hieman paranevan kuluvana vuonna. Henkilökunnan määrässä ei odoteta tapahtuvan suuria muutoksia. Heikko kysyntä on ongelmana kymmenesosalla alasta. Noin kolmasosa ilmoittaa ammattityövoiman puutteen myynnin kasvun esteeksi.
Kiinteistönhoito on selvinnyt liikevaihdolla mitattuna taantumasta siivousta paremmin. Tilastokeskuksen tammikuussa julkaisemien suhdannetietojen mukaan lokakuussa kiinteistönhoidon liikevaihto kasvoi edellisvuoteen nähden 5,4 prosenttia. Siivouksen liikevaihto kasvoi lokakuussa ainoastaan 0,8 prosenttia. Kiinteistötyönantajat ry:n jäsenyritysten liikevaihto oli lokakuussa 2,5 prosentin kasvussa.