Uudenmaan alueen Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailun vuoden 2013 parhaat yritykset, rakennuttajat ja työmaat palkittiin kunniakirjoin 26.2.2014 Helsingissä. Isojen talonrakennusyritysten sarjan voitti Skanska Talonrakennus Oy, toiseksi tuli Lemminkäinen Talo PKS Oy ja kolmanneksi YIT Rakennus Oy. Pienten yritysten sarjan voitti Rakennuspetäjä Oy, toiseksi tuli Rakennustuote Oy ja kolmanneksi Suomen Rakennuspinnoitus Oy.
Infra-alan yritysten sarjan voitti Skanska Infra Oy, toiseksi tuli Maanrakennusliike E.M. Pekkinen Oy ja kolmanneksi YIT Rakennus Oy Infrapalvelut.
Talonrakennuskohteiden rakennuttajista palkittiin kunniakirjoin As Oy Loviisan Alexandran rakennuttajana ja turvallisuuskoordinaattorina Arkkitehtuuritoimisto Ilonen & Lautamo Ky. Kunniakirjan perusteena oli hyvä yhteistyö rakennuttajan ja päätoteuttajan välillä koko projektin ajan myös työturvallisuusasioiden hoidon osalta.
Infrakohteiden rakennuttajana palkittiin Länsimetro Oy ja turvallisuuskoordinaattorina toiminut Sweco PM Oy.
Kohteessa oli työturvallisuudelle asetettu kovat tavoitteet ja mittarit, joiden avulla työturvallisuutta oli seurattu tiiviisti. Esimerkiksi työmaan turvallisuustasoa mittaavan MVR-kokonaisindeksin tavoite oli asetettu tasolle 95. Suojausten ja varoalueiden osaindeksin osalta tavoite oli 100, eli niissä puutteita ei sallittu. Lisäksi kohteen tapaturmataajuusluku oli ollut koko ajan laskeva.
Kilpailussa selvitettiin myös yritysjohdon sitoutumista työturvallisuuden parantamiseen
Arviointikohteina vuoden 2013 kilpailussa olivat entiseen tapaan työmaiden turvallisuuden taso TR- ja MVR- mittareilla mitattuna ja yrityksessä sattuneiden työtapaturmien kokonaismäärä sekä ns. muuttuva osio. Turvallisuustason mittaukset ja tarvittavat selvitykset tekivät aluehallintoviraston työsuojeluvastuualueen tarkastajat.
Talonrakennusalalla muuttuvana osiona oli johdon sitoutuminen työturvallisuuden parantamiseen. ”Yritysjohdolle tehdyllä kyselyllä selvitettiin ylimmän johdon sitoutumista työturvallisuuden parantamiseen. Sama kysely tehtiin myös työmaiden johdolle. Näin pystyttiin selvittämään yritysjohdon toimien vaikuttavuutta työmaalla”, selvittää työsuojeluinsinööri Ville Lappalainen Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.
Infra-alalla muuttuvana osiona oli työvoimaluettelon ylläpito, henkilötunnistekortin ja veronumeron käyttö.
Työmaiden kärki tasaisen hyvällä tasolla
Isojen talonrakennusyritysten työmaista palkittiin turvallisimpana YIT Rakennus Oy:n Asunto Oy Vantaan Huhta TR-indeksillä 98,7, toiseksi tuli NCC Rakennus Oy:n kohde As Oy Loviisan Alexandra indeksillä 98,5 ja kolmanneksi YIT Rakennus Oy:n As Oy Helsingin Teräs indeksillä 98,4.
Pienten talonrakennusyritysten rakennustyömaista kärkeen nousi Rakennuspetäjä Oy:n urakoima As Oy Vantaan Leinelänkaari 14. Toiseksi sijoittui Viinikkalan Maaliikennekeskuksen työmaa, josta palkittiin päätoteuttajana toiminut Rakennuttajatoimisto HTJ Oy. Jaetulle kolmannelle sijalle sijoittuivat Suomen Rakennuspinnoitus Oy:n kohde As Oy Espoon Viherlaaksonranta sekä Jatke Uusimaa Oy:n As Oy Kalasataman Fiskari ja Fregatti.
Infra-alan työmaista palkittiin turvallisimpana Skanska Infra Oy:n Mäntymäki-Vallila viemäritunneli, toiseksi sijoittui YIT Rakennus Oy Infrapalveluiden urakoima Leppävaaran yhteiskäyttötunneli ja kolmanneksi SRV Rakennus Oy:n Länsimetron Otaniemen asema - ja ratatunnelien louhintaurakka LU5.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston luovuttaman kiertopalkinnon voitti talonrakennusyritysten sarjassa Lemminkäinen Talo PKS Oy ja infra-alan yritysten sarjassa Maanrakennusliike E.M. Pekkinen Oy. Kiertopalkinnon saa yritys, jonka työmailla mitatut turvallisuuden tasoa ilmaisevat TR- tai MVR-indeksien tulokset ovat keski-määräisesti korkeimmat.
Kilpailussa saivat lisäksi kunniamaininnan työturvallisuusasiansa moitteettomasta hoidosta neljä talonrakennusalan ja infra-alan aliurakoitsijaa. Talopuolella kunniamaininnan saivat Heikkinen Yhtiöt Oy, Lumon Suomi Oy, Norelcom Oy ja Novart Oy. Infra-alan aliurakoitsijoista kunniamaininnan saivat Koneyhtymä Rättö Oy, NHP-Yhtymä Oy, SP-Raudoitus Oy ja TM-Päällyste ja Maanrakennus Oy. Aliurakoitsijoita ei kummallakaan toimialalla asetettu paremmuusjärjestykseen.
Työturvallisuuskilpailun järjestivät Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri, Infra ry, Rakennusliitto, Ammattiliitto PRO, Etelä-Suomen aluehallintovirasto/työsuojelun vastuualue, Työturvallisuuskeskus ja RAKLI ry.
Työmaatarkastuksia ja -mittauksia tekivät Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojeluvastuualueen tarkastajat. Rakennustyömaan työturvallisuuden tason mittaus TR-mittarilla tapahtuu kiertämällä työmaalla ja merkitsemällä oikein / väärin havainnot. Havaintokohteita voi olla yli 100 yhdellä työmaakierroksella. TR-taso on suhteellinen luku, jossa oikein-havaintoja verrataan kaikkiin havaintoihin (oikein + väärin –havainnot).