Omaan paloharjoitukseen osallistui lähes 60 000 suomalaista.
Oman lähiympäristön paloturvallisuus on valtaosaltaan jokaisen omissa käsissä. Siksi suomalaiset haastettiin osallistumaan Oma paloharjoitus -kampanjaan osana marras-joulukuussa järjestettyä Paloturvallisuusviikkoa. Tarkoitus oli saada ihmiset parantamaan lähiympäristönsä turvallisuutta kodin piirissä, töissä, päiväkodissa ja koulussa. Kampanjaan osallistui lähes 60 000 suomalaista.
Innokkaimmin loppuvuoden Omaan Paloharjoitukseen osallistuivat koulut. Oppilaitoksissa keskeinen paloturvallisuutta ylläpitävä keino ovat säännölliset poistumisharjoitukset. Poistuminen hätätilanteessa olikin kampanjan keskeinen teema.
Oman paloharjoituksen koulujen ja oppilaitosten sarjan voitti Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur. Oppilaitos lähti mukaan Omaan paloharjoitukseen pelastuslaitoksen vinkin perusteella. Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikön Alf-Martin Haagensenin mukaan poistumisharjoitukseen osallistui noin 1500 opiskelijaa ja henkilökuntaan kuuluvaa. Harjoitukseen osallistuneilta kerättiin systemaattisesti palautetta.
– Saimme paljon kommentteja – sekä myönteisiä että kielteisiä. Palaute käsitellään oppilaitoksen turvallisuusryhmissä, kertoo Alf-Martin Haagensen.
Koti-sarjan voitto meni Hollolaan. – En muista, missä törmäsin Oma paloharjoitus -linkkiin. Turvallisuus kuuluu töissä toimenkuvaani. Toin siis vähän niin kuin töitä kotiin, kertoo vuoden siivoukset voittanut Ari Wikström. Hän teki Oman paloharjoituksen testaamalla palovaroittimet ja tarkastamalla, ettei poistumisreiteillä ollut ylimääräistä tavaraa. Myöhemmin hän hankki vielä uuden sammuttimen kotiin.
Työ- ja elinkeinoministeriö lähti mukaan kampanjaan työpaikka-sarjaan sisäministeriön haasteen perusteella. – Meidän oli tarkoitus pitää Aleksanterinkadun toimipisteessä joka tapauksessa paloharjoitus. Aikomus sai lisäbuustia kampanjasta, kertoo kaupallinen neuvos Tomi Lounema TEM:stä. Ministeriössä harjoitus sai yllättäviä lisämausteita.
– Vajaata tuntia ennen suunniteltua harjoitushetkeä meillä alkoi paloilmaisin huutaa. Naapurikiinteistössä kärähti leivänpaahdin, ja se aiheutti hälytyksen meilläkin. Talo saatiin nopeasti tyhjäksi ja samalla tuli testattua yhteistyö pelastuslaitoksen kanssa.
Omaan paloharjoituksen voittajat löytyivät arpomalla. Haastateltujen lisäksi voittajia olivat päiväkoti- sarjassa Mankkaan päiväkoti Espoosta ja taloyhtiöiden sarjassa Siltakatu 3 Tampereelta.
Oma paloharjoitus järjestetään jälleen tämän vuoden marras–joulukuussa. Silloin tavoitteena on saada 100 000 suomalaista parantamaan paloturvallisuuttaan. Koko Suomen Omaa paloharjoitusta ovat organisoimassa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, sisäministeriö, pelastuslaitokset, Suomen Palopäällystöliitto, Nuohousalan Keskusliitto ja Finanssialan Keskusliitto. Rahoittajana on Palosuojelurahasto.