Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY tiedusteli loppuvuonna 2012 pääkaupunkiseutulaisilta heidän jätteisiin liittyviä käytäntöjään. Kyselyn tuloksista selviää, että yhä useampi pääkaupunkiseutulainen pyrkii vähentämään jätteen määrää.
Yleisimpiä keinoja jätteen määrän vähentämiseksi ovat hukkaan menevän ruoan ja turhien heräteostosten välttäminen. Näin kertoi toimivansa reilusti yli puolet vastaajista. Lisäksi lähes puolet kyselyyn vastanneista ilmoitti usein kunnostavansa ja korjauttavansa kodin tavaroita ja laitteita sekä ostavansa tuotteita pitkällä takuuajalla. Viidennes myös etsii aktiivisesti tietoa jätteen määrän vähentämisestä ja kohtuullisesta kuluttamisesta. Jätteen määrän vähentämiseksi toimii kysytystä keinosta riippuen jopa 4–10 prosenttiyksikköä useampi vastaaja kuin vuonna 2011. Tämä saattaa kertoa asenteiden muuttumisesta.
Asukkaat, jotka eivät mainitse koskaan tekevänsä mitään edellä mainituista, kuuluvat pääsääntöisesti vähemmistöön eli alle neljännekseen vastaajista. Esimerkiksi vain kaksi prosenttia kertoi, että ei koskaan vältä ruoan roskiin heittämistä tai turhia heräteostoksia. Lisäksi heidän osuutensa väheni noin kahdella prosentilla edellisvuoteen verrattuna.
Aktiivisuus jätteen määrän vähentämiseksi pääsääntöisesti kasvaa iän myötä. Kaikki ikäluokat kuitenkin pitivät ruokajätteen määrän vähentämistä tärkeänä. Nuoret ovat puolestaan selvästi aktiivisempia tavaroiden vuokraajia ja lainaajia kuin vanhempi väestö.
Kyselyyn vastasi noin 800 pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen asukasta. Kysely toteutetaan vuosittain.
HSY neuvoo jätteen määrän vähentämisessä muun muassa kampanjoilla ja oppimateriaaleilla sekä Fiksu vähentää jätettä -verkkosivuilla ja Facebook-sivulla.